01.02.2016
Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry esittää ammatilliseen koulutukseen yksinkertaista ja oikeudenmukaista rahoitusjärjestelmää, joka tukee laadukkaan koulutuksen järjestämistä ja toiminnan johtamista paikallisella tasolla.
AMKEn esityksen mukaan puolet rahoituksesta jaetaan koulutustoiminnan laajuuden ja puolet tulosten mukaan. Tuloksissa huomioidaan opiskelijoiden suorittamat tutkinnon osat ja tutkinnot sekä työllistyminen ja jatko-opintoihin siirtyminen.
- Tutkintojen huomioiminen tarkoittaa, että rahoitus palkitsee alhaisesta keskeyttämisestä, sanoo toimitusjohtaja Petri Lempinen AMKE ry:stä. Työllistyminen ja jatko-opintoihin siirtyminen kertovat koulutuksen laadusta.
Kaikkien tulosmittareiden on AMKEn mukaan oltava määrällisiä, jotta koulutuksen järjestäjä voi arvioida toimiensa vaikutuksen rahoitukseensa.
- Esityksemme on keskustelunavaus ammatillisen koulutuksen reformin vauhdittamiseksi, Lempinen toteaa. Koulutuksen järjestäjät haluavat avointa valmistelua ja keskustelua koko reformista.
Yksinkertaisen mallin avulla on mahdollista rahoittaa ammatilliseen perustutkintoon, ammattitutkintoon ja erikoisammattitutkintoon valmistavaa koulutusta. Lisäksi malli tunnistaa oppilaitoksessa ja työpaikoilla tapahtuvan kouluttautumisen, oppisopimus mukaan lukien.
Samalla AMKE vetoaa opetus- ja kulttuuriministeriöön, jotta eduskunnan joulukuussa edellyttämä selvitys oppilaitoskiinteistöjen arvon takaisinperinnästä luopumisesta tehdään pikaisesti.
Rakentamiseen saatu valtionavustus voidaan määrätä palautettavaksi valtiolle, jos hankittu omaisuus luovutetaan toiselle tai jos toiminta lopetetaan. Palautusvelvollisuus koskee myös valtion 1990-luvulla koulutuksen järjestäjille luovuttamien kiinteistöjen ja irtaimistojen arvoa.
Koulutuksen järjestäjät vähentävät toimitilojaan sopeuttaessaan toimintaansa alenevaan rahoitukseen, muuttuvaan väestöpohjaan ja lisätessään oppimista työpaikoilla.
- Ammatillista koulutusta vaaditaan säästämään seinistä, mutta byrokratia hidastaa niistä luopumista, Lempinen muistuttaa.
Palautusvelvollisuus on koulutuksen järjestäjille hallinnollinen hidaste, joka aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia. Purku- tai myyntilupaa odottavista kiinteistöistä aiheutuu muun muassa ylimääräisiä lämmityskustannuksia.
Lue AMKEn kannanotto kokonaisuudessaan.
Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry
Eteläranta 10
00130 Helsinki