01.04.2016
Toisella asteella lukuvuoden mittaisessa NY Vuosi yrittäjänä ohjelmassa nuoret perustavat oikealla rahalla toimivan yrityksen lukuvuoden ajaksi. Tällä hetkellä ohjelma on käytössä 51 ammatillisen oppilaitoksen työelämä- ja yrittäjyysopetuksessa pohjoisinta Suomea myöten.
Ohjelmaan osallistuvien nuorten kokemukset yrityksen perustamisesta ovat olleet erittäin positiivisia.
- Olemme NY vuoden aikana oppineet luottamaan itseemme, oppineet esiintymistaitoa sekä saaneet ymmärryksen siitä, mitä yrittäjänä toimiminen on, kiteyttää seinäjokelainen turvallisuusalan opiskelija Dita Nyman.
Savon ammatti- ja aikuisopiston ammatinopettajat Päivi Virtaharju ja Anu Hyvönen hyödyntävät ohjelmaa opetuksessaan ja kokevat sen soveltuvan heidän ammattiaineidensa opetukseensa mainiosti.
- Ohjelmassa opintojaan suorittavien tarjoilija- ja kokkiopiskelijoidemme opintokokonaisuutena on toiminut Yrityksessä toimiminen (15op), jonka opetussuunnitelman sisältöihin ohjelma sopii täydellisesti
Nuori Yrittäjyys ry:n ohjelmapäällikkö Heidi Hosiokankaan mukaan on tärkeää, että opettajat saavat ohjelman käyttöön vaivattomasti. Kokonaiskuva ohjelman kulusta muodostuu opettajakoulutuksessa.
- Esimerkiksi Tampereella Palvelualan ammattiopistossa koulutettiin koko henkilökunta ohjelman pariin; yrittäjyyskasvatus kun välittyy nuoreen myös oppilaitoksen oman toimintakulttuurin kautta.
Uskalla yrittää 12.4.
NY Vuosi yrittäjänä ohjelmaan kuuluu tiiviisti myös kilpailutoiminta. Alueellisista semifinaaleista ympäri Suomen on valittu parhaat 65 yritystä ja 200 nuorta 12. huhtikuuta Helsingissä järjestettävään yrittäjyyden megatapahtumaan NY Uskalla yrittää finaaliin. Finalisteista noin kolmannes on ammatillisessa koulutuksessa olevia nuoria.
Nuorten matka työelämätaitojen ja yrittäjyyden opiskelun kautta saattaa kulkea huikeasti läpi aluesemifinaalien sekä Suomen finaalin kautta jopa Euroopan mestaruuskisoihin. Nuori Yrittäjyys ry:ssä eletään mukana osallistuvien opiskelijoiden innossa ja menestyksessä.
- on ollut ilo nähdä miten vaikkapa seinäjokelaiset turvallisuusalan opiskelijat edustivat Suomea viime vuonna EM-kisoissa Berliinissä. Tai sitä loistetta, joka välkkyi ulkoilmateatteriesityksiä järjestävien nuorten silmistä heidän kertoessaan tv:n aamuhaastattelussa yritysideastaan, Hosiokangas kertoo.
Kuka tekee Suomessa työpaikkoja ja perustaa uusia yrityksiä? Tulevaisuuteen vaikutetaan nyt.
Tutustu Nuori Yrittäjyys ry:n toimintaan, NY Vuosi yrittäjänä ohjelmaan sekä finaalitapahtumaan:
www.nuoriyrittajyys.fi , www.nyvuosiyrittajana.fi, www.uskallayrittaa.fi
KUTSU NY uskalla yrittää -finaaliin
Lisätiedot:
Nuori Yrittäjyys ry,
ohjelmapäällikkö Heidi Hosiokangas
heidi@nuoriyrittajyys.fi
Nuori Yrittäjyys ry:n toiminnalla vaikutetaan 7-25- vuotiaiden lasten ja nuorten yrittäjyys- työelämä- ja talouslukutaitoihin. Käytännössä vaikutus nuoriin tapahtuu koulujen kautta ja yhdessä yritysten kanssa.
Yhteistyössä YES-verkoston kanssa Nuori Yrittäjyys ry tarjoaa tukea ja koulutusta opettajille NY-oppimisympäristöjen sekä laaja-alaisen teeman käyttöönottamiseen sekä yritysyhteistyöhön. Tänä vuonna YES-verkosto ulottuu 16:lle paikkakunnalle ylimaakunnallisena palveluna opettajille. Verkosto on syntynyt alueiden tarpeesta tarjota opettajille työkaluja nuoren taitojen tukemiseen ja koulussa opittujen tietojen hyödyntämiseen käytännössä www.yesverkosto.fi
Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry
Eteläranta 10
00130 Helsinki