01.02.2016
AMKE vetoaa opetus- ja kulttuuriministeriöön, jotta kiinteistöjen luovutusrahoituksista luopumista koskevat säädösesitykset valmisteltaisiin pikaisesti.
Voimassaolevan lainsäädännön mukaan perustamishankkeeseen saatu valtionavustus voidaan määrätä palautettavaksi valtiolle, jos hankittu omaisuus luovutetaan toiselle, taikka jos toiminta lopetetaan tai omaisuuden käyttötarkoitusta muutetaan pysyvästi eikä omaisuutta käytetä muuhun valtionosuuteen oikeuttavaan toimintaan. Palautusvelvollisuus koskee myös valtion 1990-luvulla koulutuksen järjestäjille luovuttamien kiinteistöjen ja irtaimistojen arvoa.
Hyväksyessään valtion talousarvion viime joulukuussa eduskunta velvoitti hallitusta selvittämään pikaisesti mahdollisuuuden poistaa ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen järjestäjien valtiolta saatujen kiinteistöjen luovutusrajoitukset ja valmistella tarvittavat säädösmuutokset.
Koulutuksen järjestäjät vähentävät toimitilojaan sopeuttaessaan toimintaansa alenevaan rahoitukseen, muuttuvaan väestöpohjaan ja lisätessään oppimista työpaikoilla. Yksiköitä suljetaan myös suurissa kaupungeissa tai niiden lähettyvillä. AMKEn jäsenet ovat sulkemassa noin 40 toimipistettä vuosina 2015–2016.
Oppilaitostiloja voidaan vain harvoin siirtää muuhun käyttöön ja niiden purkaminen maksaa enemmän kuin vuotuiset käyttökustannukset. Koska tiloista luopumisen säästövaikutus tulee vuosien viiveellä, olisi tilojen luopumista helpotettava pikaisesti.
Palautusvelvollisuus on koulutuksen järjestäjille hallinnollinen hidaste, joka aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia. Purku- tai myyntilupaa odottavista kiinteistöistä aiheutuu muun muassa ylimääräisiä lämmityskustannuksia.
AMKE, Kuntaliitto ja OAJ tekivät vastaavan esityksen syyskuussa 2015.
AMKE ja OAJ esittivät marraskuussa sivistysvaliokunnalle, että vuosien 2016 ja 2020 välillä koulutuksen järjestäjien fuusioissa ei omaisuuden siirroista perittäisi varainsiirtoveroa. Tilojen käytön tehostamista parantaisi ja kustannuksia vähentäisi, jos kiinteistöistä luopuminen olisi ammatillisen koulutuksen järjestäjälle varainsiirtoverotonta. Näin koulutuksen järjestäjä käyttäisi rahoituksensa tehokkaammin koulutukseen eikä tiloihin.
Arvonlisäverolainsäädäntöön esitetty muutos mahdollistaa ammatillisen koulutuksen järjestäjille yhtenevän käytännön ammattikorkeakoulujen kanssa.
Arvonlisäverolaissa on säädetty valtion, yliopiston tai yksityisen ammattikorkeakoulun oikeudesta vähennysoikeuteen, mutta listasta puuttuvat yksityisoikeudelliset ammatillisen koulutuksen järjestäjät. AMKE esittää, että osana kiinteistöihin liittyvän lakipaketin osana yksityiset ammatillisen koulutuksen järjestäjät lisätään tähän listaan. Näin kaikki koulutuksen järjestäjien olisivat verotuksen suhteen tasapuolisessa asemassa, kun ne joutuvat sopeuttamaan toimitilojaan ja oppilaitosverkkoaan.
Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelmaan kuuluu sääntelyn purkaminen, jota toteuttaa valtion luovuttaman omaisuuden käyvän arvon ja perustamishankkeiden saadun valtionavustuksen takaisin perinnästä luopuminen sekä mainitut verolakien muutokset.
Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry
Eteläranta 10
00130 Helsinki