14.01.2016
Oppilaitosten henkilökunnan osaamisen tarve vaihtelee jatkuvasti ja siksi koulutusorganisaatiolla olisi hyvä olla valmiita malleja, joilla henkilöstön osaaminen voitaisiin varmistaa. Valtakunnalliseen Osaava-ohjelmaan kuuluvan Koulutuskeskus Salpauksen hallinnoiman 70-20-10 Opitaan yhdessä! -hankkeen keskeinen tavoite on ollut oppimisen mahdollisuuksien tekeminen näkyväksi työssä ja työyhteisössä. Hankkeessa on paneuduttu 70-20-10-mallin kehittämiseen ja käyttöönottoon.
Hankkeessa 70-20-10-mallia on käytetty koulutusorganisaation oman henkilöstön osaamisen kehittämiseen ja varmistamiseen, sillä muuttuvassa työympäristössä tarvitaan jatkuvaa kehittymistä.
Aiemmin muodolliseen koulutukseen on uskottu paljon näitä prosentteja enemmän. Nopeasti muuttuvassa maailmassa muodollinen koulutus on liian hidasta ja jäykkää, joten on reilua tunnistaa myös ne oppimismahdollisuudet, joita tulee kaiken aikaa vastaan jokaisen arjessa ja työssä. Tietenkin myös muodollisella koulutuksella on paikkansa yhteiskunnassa ja kaikkia eri koulutuksen muotoja tarvitaan. 70-20-10-mallin numerot tarkoittavat erilaisten oppimisen tapojen määrää:
70 % kokemuksesta oppimista, 20 % oppimista muilta, 10 % muodollista koulutusta.
Muutos kaiken oppimisen tunnistamisessa ja oppimiseen tarttumisessa tulee tapahtua sekä henkilökunnan että esimiesten taholta. Oppimisen tunnistaminen edellyttää jokaiselta aktiivista roolia, vastuunottoa omasta oppimisestaan. Esimiehen tehtävä on tukea ja ohjata oppimista ja näyttää itsekin esimerkkiä oppimistilanteiden hyödyntämisessä. Hankkeen kautta on määritelty myös kyseisten oppilaitosten kehittämisyksiköiden rooli oppimisagenteina, puitteiden luojina.
Hankkeessa ovat mukana Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda, Tampereen kaupungin toisen asteen koulutus eli sekä Tampereen seudun ammattiopisto Tredu että Tampereen lukiot. Hanketta hallinnoi Koulutuskeskus Salpaus. AMKEn HRMD-verkosto toimi hankkeen materiaalin levittämisen tukena ja hanke on ollut esillä koulutuspäivissä.
Hanke lähti oppilaitoksen oman henkilöstön kehittämisen tarpeista. 70-20-10-malli sopii henkilöstön lisäksi hyvin myös ammatillisen koulutuksen opiskelijoille. Erityisen ajankohtaista tämä on, koska ammatillisen peruskoulutuksen perusteiden uudistukset edellyttävät osaamisperustaisuuden, valinnaisuuden ja joustavuuden sisällyttämistä koulutukseen. Sosiaalinen oppiminen ja työssä oppiminen ovat sekä kustannustehokkaita että usein myös muodollista opetusta tehokkaampia tapoja oppia. Lisäksi osallisuuden kokemus parantaa sekä oppimistulosta että motivaatiota. Ilman opitun soveltamista ihminen unohtaa 50% oppimastaan seuraavan tunnin aikana.
Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry
Eteläranta 10
00130 Helsinki