AMKE ja Pro Lukio ry tapasivat

01.02.2016

Toisen asteen koulutuksella on yhteinen huoli rahoituksen leikkauksista ja koulutuksen saavutettavuudesta maan eri osissa, todettiin AMKEn ja Pro Lukio ry:n hallitusten yhteiskokouksessa 28.1.2016.

Ammatilliseen koulutuksen rahoituksen leikkaukset vaikuttavat pahimmillaan ammatillisen koulutuksen ja lukion yhteistyöhön. Ne voivat rapauttaa kahden tai kolmen tutkinnon mallin suorittamisen ja siten johtaa koulutuspoliittisesti epätoivottavaan tilanteeseen.

- Kun rahat vähenevät, koulutuksen järjestäjät joutuvat pohtimaan, pitääkö lopettaa lukiokoulutuksen hankkiminen ostopalveluna, jos lukio on toisella koulutuksen järjestäjällä, pohti AMKEn hallituksen varapuheenjohtaja Anssi Tuominen.

Väestökehitys tarkoittaa, että pienten lukioiden ja ammatillisen oppilaitosten tulevaisuus voi olla vaarassa. Ammatillisella koulutuksella on jo nyt 12 000 asuntolapaikkaa. Tulevaisuudessa tarve voi kasvaa.

Sote-uudistuksella on vaikutusta niin lukioihin kuin ammatilliseen koulutukseen, koska opiskelijahuoltolakia joudutaan tarkastelemaan uudelleen. Maakuntahallintoon siirtyminen puolestaan muuttaa täysin kunnan roolia. Näiden asioiden seuraamisessa AMKElla ja Pro Lukiolla on yhteinen intressi, totesivat Pro Lukio ry:n puheenjohtaja Kyösti Värri ja Anssi Tuominen.

Pro Lukio ry on lukiokoulutuksen valtakunnallinen kehittäjäyhdistys ja puolestapuhuja. 

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Eteläranta 10
00130 Helsinki

toimisto@amke.fi