Aloituspaikoista pidetään kiinni

27.06.2016

Suurista koulutuksen järjestäjistä kolme neljäsosaa pitää aloituspaikkansa ennallaan, vaikka ammatillisen koulutuksen rahoitusta leikataan kymmenellä prosentilla vuonna 2017. AMKE tiedusteli aloituspaikkojen leikkauksia suurilta koulutuksen järjestäjiltä kesäkuussa.

Hallitusohjelman mukaisen leikkauksen kohdistaminen on delegoitu koulutuksen järjestäjille. Koulutusleikkauksista huolimatta koulutuksen järjestäjät kantavat yhteiskuntavastuunsa.

Suurin osa AMKEn suurimmista jäsenistä pitää aloituspaikkojen vähentämistä mahdottomana, koska kaikille nuorille on tarjottava koulutuspaikka. Aloituspaikat vähentyvät pääosin paikkakunnilla, joissa nuorisoikäluokat pienenevät.

Koulutuksen järjestäminen on pitkäjänteistä toimintaa. Tänä kesänä tehdään päätökset syksyn 2017 koulutustarjonnasta, johon opiskelijat valitaan ensi kevään yhteishaussa. Käytännössä koulutuksen järjestäjät sitoutuvat nyt kouluttamaan tulevia opiskelijoita kevääseen 2020 asti tietämättä tulevasta rahoituksestaan.

Toimintaa sopeutetaan usein pidemmällä aikavälillä, vaikka suurin rahoituksen leikkaus kohdistuu vuoteen 2017.

Käytännössä koulutuksen järjestäjä voi supistaa koulutustarjontaa leikkaamalla aloituspaikkoja, luopumalla jonkin alan koulutuksesta tai sulkemalla toimipisteitä. Kaikilla nämä tarkoittavat henkilöstön vähennyksiä, sillä koulutus on työvoimavaltainen ala. Yli 60 prosenttia koulutuksen rahoituksesta käytetään henkilöstökuluihin.

Rahoituksen vähentäminen edellyttää pedagogiikan, toiminnan ja organisaatioiden uudistamista, jotta koulutusta on mahdollista järjestää nykyistä pienemmillä resursseilla. Toiminnan jatkaminen nykyisillä toimintatavoilla tai organisaatiolla on koulutuksen järjestäjien näkemysten mukaan mahdotonta.

Seinistä säästetään monilla paikkakunnilla, joissa luovutaan olemassa olevista toimitiloista. Kaikkia oppimisympäristöjä ei voi siirtää työpaikoille, ja opetuskeittiö tai autohalli tarvitsevat seinät ja katon suojakseen jatkossakin. Ilman seiniä ei ole ammatillisia oppilaitoksia.

Opetusministeriön kesäkuussa järjestämissä reformityöpajoissa työelämän edustajat kyseenalaistivat jo työssäoppimisen ja työpaikalla tapahtuvien näyttöjen lisäämistä.

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Eteläranta 10
00130 Helsinki

toimisto@amke.fi