15.02.2024
Oikeusministeriö 15.2.2024
Työryhmän mietintö julkisuuslain ajantasaistamisesta
VN/27452/2020
AMKEn lausunto oikeusministeriön asettaman työryhmän valmistelemaan esitykseen julkisuuslain ajantasaistamisesta
Yleisperustelut sekä suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys
AMKE ry pitää julkisuuslain ajantasaistamista perusteltuna. Tarkennusta kaivataan kuitenkin moniin asioihin, kuten minkä tyyppisiä yhteisöjä laki koskee. Ammatillisen koulutuksen järjestäjät ovat hallintomuodoiltaan kuntia, kuntayhtymiä, yhdistyksiä, säätiöitä ja osakeyhtiöitä.
Soveltamisalan laajentamista koskevat ehdotukset
AMKE ry kantaa huolta siitä, että ehdotetun lain tulee kohdella erilaisilla taustoilla toimivia ammatillisen koulutuksen järjestäjiä tasapuolisesti. Myös tiedonkulun osalta on noussut esille mm. huoli siitä, että hyvinvointialueiden toteuttaman opiskeluhuollon ja koulutuksen järjestäjän välinen tiedonkulku ei saa hankaloitua.
Muut mietinnön ehdotukset
AMKE ry pitää tärkeänä, että yhteiskunnallisten toimijoiden julkisuusvelvoitetta laajennetaan. Samalla lain soveltaminen saattaa olla joissain tilanteissa haastavaa, koska usein tieto on lähtökohtaisesti julkista, mutta kuitenkin tietosuojalainsäädännön alaista.
Lakiehdotus ja säännöskohtaiset perustelut
1 luku: Varmistaako lakiesitys, että osakeyhtiöpohjalta toimivia ammatillisen koulutuksen järjestäjiä kohdellaan samalla tavalla kuin esim. koulutuskuntayhtymiä? Esimerkiksi opiskelijoiden tasapuolinen kohtelu on tärkeää.
2 luku: Ei ole asianmukaista, että julkisuuslakia soveltavat viranomaiset joutuvat turvautumaan hyvin pitkälle meneviin julkisuuslain tulkintoihin pystyäkseen tarjoamaan häirinnän ja epäasiallisen kohtelun uhreille suojaa.
4 luku: ”Viranomainen voi kieltäytyä tietopyynnön toteuttamisesta, jos se edellyttäisi viranomaiselta lain tarkoitus huomioon ottaen ilmeisen kohtuuttomia toimia.”
Miten ammatillisen koulutuksen järjestäjien osalta määritellään kohtuuttomat toimet?
Muut huomiot
AMKE ry yhtyy Suomen Kuntaliiton mietinnössä esittämään eriävään mielipiteeseen siitä, että lakiuudistus ei saa lisätä merkittävää hallinnollista taakkaa lain puitteissa toimiville tahoille.
Mikäli rajattu julkisen vallan käytön määritelmä (esim. todistusten myöntäminen) poistetaan ja julkisuuslakia laajennetaan koskemaan koulutuksen järjestämistä kokonaisuudessaan, kasvaa taakka merkittävästi.
Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry
Veli-Matti Lamppu, toimitusjohtaja
Peter Pahlman, asiantuntija
Lisätiedot: asiantuntija Peter Pahlman, 040 015 1324, peter.pahlman@amke.fi
Lataa lausunto tästäAmmattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry
Eteläranta 10
00130 Helsinki