26.11.2024
Työ- ja elinkeinoministeriö 26.11.2024
AMKEn lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi tekoälyasetuksen toimeenpanoa koskevaksi lainsäädännöksi
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki mm. suurriskisten tekoälyjärjestelmien valvonnasta. Ehdotettua lakia sovellettaisiin EU:n tekoälyasetusta täydentävästi, jolloin toimivaltaisille markkinavalvontaviranomaisille annettaisiin keskeinen rooli käytännön työssä. Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry tarkastelee ehdotusta ammatillisen koulutuksen järjestäjien näkökulmasta.
Vaikutusten arviointi
Komission vaikutustenarvioinnin perusteella asetuksella vahvistetaan oikeusvarmuutta, ihmisten luottamusta tekoälyyn, tekoälyjärjestelmien rajat ylittävää liikkumista sekä ehkäistään sitä, että jäsenvaltiot ryhtyisivät yksipuolisiin toimiin, jotka johtaisivat sisämarkkinoiden pirstaloitumiseen.
Viranomaisilta saadut arviot ovat kuitenkin olleet alustavia ja niihin on liittynyt merkittäviä epävarmuuksia muun muassa asetuksen toimeenpanon aikaisesta vaiheesta johtuen. Epävarmuutta liittyy esimerkiksi olennaisesti siihen, kuinka paljon asetuksen soveltamisalaan kuuluvilla eri aloilla voidaan tulevaisuudessa ennakoida tekoälyjärjestelmiä kehitettävän tai käytettävän.
AMKE peräänkuuluttaakin opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle toteutettavaa tarkempaa vaikutusarviointia. Ammatillisen koulutuksen järjestäjien on pystyttävä rakentamaan toimintaansa luotettavien arviointien pohjalle mm. henkilöstöltä vaadittavaan tekoälyosaamiseen liittyen.
Muut kommentit HE -luonnoksesta
Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Opetushallitus työstävät parhaillaan tekoälyn tukimateriaalia mm. koulutuksen järjestäjien käyttöön. AMKE totesi ensimmäisen vaiheen lausunnossaan, että elokuussa 2024 voimaan astuneen asetuksen vaatimukset ja velvoitteet ovat kannatettavia, mutta ammatillisen koulutuksen järjestäjät tarvitsevat tietoa ja ohjeistusta asetuksen käytännön soveltamisessa. Tilanne on ennallaan nyt hallituksen valmistellessa asetuksen toimeenpanoon liittyvää lainsäädäntöä.
Tukimateriaalin suosituksista tekoälyn ja oppimisanalytiikan käyttöä koskeva suositus linjaa hyvin ammatillisen koulutuksen järjestäjän roolia tekoälyn hyödyntämisessä. AMKE painottaa, että pedagoginen näkökulma on huomioitava myös asetukseen liittyvän lainsäädännön toimeenpanossa. On olennaista määritellä, mitä koulutuksen järjestäjän odotetaan käsittelevän opetuksessa tekoälyyn liittyen ja miten tekoäly on huomioitava ammatilliseen koulutuksen näyttötilanteissa.
Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry
Veli-Matti Lamppu, toimitusjohtaja
Peter Pahlman, asiantuntija
Lisätiedot: asiantuntija Peter Pahlman, 0400151324, peter.pahlman@amke.fi
Lataa lausunto tästäAmmattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry
Eteläranta 10
00130 Helsinki