Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 29 ja 50 §:n muuttaminen

23.09.2022

Opetus- ja kulttuuriministeriö, lausuntopalvelu, 23.9.2022

Esityksen tarkoituksena on opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslakia muuttamalla selkiyttää, että perusopetuksen järjestäjät eivät voi järjestää tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta vaikeimmin kehitysvammaisille oppilaille.

Toiseksi HE esittää muutosta tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen (TUVA) rahoituksen ja sen liitännäisrahoituksen laskentaperusteisiin.

AMKE esittää, että TUVA-koulutuksen rahoituksessa tulee lähitulevaisuudessa valmistella ja toteuttaa yhtenäinen rahoitusmalli eri järjestäjille siirtymäajan päättyessä elokuussa 2025.

Oppivelvollisuuden laajentaminen on lisännyt merkittävästi tarvetta vaativan erityisen tuen opiskelijoiden aloituspaikoille. AMKE muistuttaa, että hallitusohjelman mukaisesti uudet kustannukset korvataan koulutuksen järjestäjille. Kustannusten kattaminen ei saa tarkoittaa vain niiden uudelleen allokointia, jolloin se leikkaa esimerkiksi jatkuvasta oppimisesta, vaan tarvittaessa rahoitustason nostoa.

AMKE on pettynyt, että tästä esityksestä ei tullut lausuntopyyntöä AMKElle ja ammatillisille erityisoppilaitoksille. AMKE muistuttaa, että oikeusministeriön säädösvalmistelun kuulemisoppaan ohjeistuksen mukaan lausuntopyyntö lähetetään keskeisille sidosryhmille.

Lataa lausunto tästä

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Eteläranta 10
00130 Helsinki

toimisto@amke.fi