Kotoutumisen edistämisestä annetuksi laiksi ja siihen liittyviksi laeiksi

10.06.2022

Työ- ja elinkeinoministeriö, lausuntopalvelu, 10.6.2022

Esitys pyrkii tehostamaan ja kehittämään kotoutumisen alkuvaiheen palveluita, ja tavoitteena on nopeuttaa kotoutumista ja työllistymistä. Sisällöllisesti esitys mm. lyhentäisi kotoutumissuunnitelman voimassaoloaikaa, pyrkii sovittamaan kotoutujien palvelut paremmin osaksi muiden työllisyyspalveluiden kokonaisuutta ja kotoutumiskoulutuksen loppuun tulisi pakollinen kielikoe. AMKE kannattaa esityksen työllistymisen painottamista kotouttamisessa, mutta samalla muistuttaa, että työllistymisen valmiudet tulee varmistaa.

AMKE näkee, että pyrkimyksessä lyhentää kotoutumisaikaa tulisi ottaa laajemmin huomioon yksilölliset tarpeet. Kielen oppimisessa on merkittäviä yksilöllisiä eroja. Yhtenä poikkeuksena mainitaan enimmäiskeston pidentämiseksi sairaus tai vamma. Vieraskielisten osalta oppimisvaikeuksien, esimerkiksi lukihäiriö on vaikeaa tunnistaa.

Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimusten helpottaminen on nopeuttanut vieraskielisten siirtymistä työelämään, kun kieli- ja ammattiosaamista on ollut mahdollista integroida osaksi oppimista. AMKE esittää, että kotoutumiskoulutus tulee uudistuksen yhteydessä siirtää OKM:n hallinnon alalle osaksi valionosuusjärjestelmää, koska se parantaisi kotouttamiskoulutuksen laatua, saatavuutta ja tehokkuutta siirtyä työelämään ja jatko-opintoihin.

Lataa lausunto tästä

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Eteläranta 10
00130 Helsinki

toimisto@amke.fi