24.02.2022
Sivistysvaliokunta, 24.2.2022
Euroopan komissio on antamissaan tiedonannoissa ja Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilaria koskevasta toimintasuunnitelmasta tehnyt aloitteet pienistä osaamiskokonaisuuksista (micro credentials). Lisäksi tavoitteeksi on asetettu, että 60 prosenttia kaikista aikuisista osallistuisi koulutukseen vuosittain.
AMKE yhtyy Suomen kantaan, eikä kannata henkilökohtaisten oppimistilien soveltamista kansallisesti. Suomen koulutusjärjestelmä on universaali ja tarjoaa laajasti maksutonta koulutusta myös työikäisille. Lisäksi laajat sosiaalietuudet mahdollistavat osaamisen kehittämisen työuran aikana, esim. subjektiivinen opintovapaa, aikuiskoulutustuki ja työttömyysetuudella opiskelu. AMKE myös muistuttaa, että monia opintoja voidaan integroida osaksi työtä tai sen rinnalla. Esimerkiksi oppisopimus on hyvin suosittu ja tehokas tapa kehittää osaamista ilman pitkiä poissaolojaksoja työstä.
Lataa lausunto tästäAmmattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry
Eteläranta 10
00130 Helsinki