Yhteiskunnan muutokset haastavat kouluhyvinvointia

15.05.2023

Kouluhyvinvointia mitataan ja arvioidaan jatkuvasti. THL toteuttaa laajan kouluterveyskyselyn joka toinen vuosi ja hyvinvointiteema näkyy vahvasti myös esimerkiksi viimeisimmissä Karvin koulutuksen arviointisuunnitelmissa. Kouluterveyskyselyjen tulokset huolettavat kaikilla asteilla ja olisi väärin sanoa, ettei niihin ainakin jollain tasolla oltaisi herätty. Toimenpiteitä on tehty ja uusista keskustellaan koko ajan. Oppilaitoskohtaiset opiskelijahuoltoryhmät tekevät tärkeää työtä ja lainsäädäntöä uudistetaan jatkuvasti, jotta opiskelijahyvinvointiin panostettaisiin tasalaatuisesti joka puolella maatamme. Silti on tunne, että asiat voisivat olla paremmin.

Ammatillisen koulutuksen puolella on selkeästi nähtävissä, että oppivelvollisuuden laajentamisen myötä opiskelijoiden poukkoileva liikenne koulutuksen järjestäjältä toiselle on kasvanut hurjasti. Pahimmassa tapauksessa täysin vailla motivaatiota oleva nuori  ”pakotetaan” opiskelemaan väärää alaa, ennen kuin hänet lopulta siirretään Tuvalle varastoon odottelemaan 18-vuotissynttäreitä.

Esimerkki on tarkoituksellisesti raflaava, mutta myös valitettavan todellinen. Näissä tapauksissa kouluhyvinvointi loistaa poissaolollaan eivätkä mitkään tukiresurssit riitä oikaisemaan tilannetta. Mikä ihme ammatillisessa koulutuksessa mättää, kun opiskelijat eivät viihdy ja voivat pahoin? Vaikka kehitettävää löytyy varmasti paljon, kyseiselle ongelmalle on valitettavasti varsin vähän tehtävissä enää siinä vaiheessa, kun opiskelija aloittaa ammatilliset opintonsa. Kun syystä tai toisesta oireilevat nuoret eivät pakonkaan sanelemana kiinnity koulumaailmaan toisella asteella, on kyse tulipalosta, joka on syttynyt jo paljon aikaisemmin.  Olisiko aika alkaa ohjaamaan enemmän resursseja sinne, missä näitä ongelmia pystytään oikeasti ennaltaehkäisemään: varhaiskasvatukseen, esiopetukseen, perusopetukseen ja ennen kaikkea perheisiin?

Laajennetulla oppivelvollisuudella on kunnianhimoiset päämäärät, eikä sitä voi tuomita epäonnistuneeksi uudistukseksi näin lyhyellä aikajänteellä. Sitä sen sijaan voi ihmetellä, miksei resursseja käytetty sinne, missä ihmisenä kasvamisen perusta luodaan? Lasten ja nuorten lisääntyvä pahoinvointi on nähtävissä jo peruskoulussa. Toinen toistaan raaemmat väkivallanteot alakouluissa ovat tietenkin vain jäävuoren huippu, mutta erilaiset mielenterveyden pulmat ovat läsnä yhä useamman lapsen ja nuoren elämässä. Välillä tuntuu, että perusopetuksenkin puolella ollaan jo myöhässä ennaltaehkäisevien ja hyvinvointia lisäävien toimien suhteen. Se olisi kuitenkin liian kyyninen ajatus ja nyt on äärimmäisen tärkeää pohtia vielä enemmän sitä, kuinka tämänhetkinen tilanne saataisiin käännettyä parempaan. Paljon puhutaan heikentyneistä oppimistuloksista, joiden parantamiseksi mietitään tällä hetkellä kuumeisesti ratkaisuja. Mielestäni lasten ja nuorten pahoinvointi on vähintään yhtä vakava ongelma. Nämä tosin kulkevat osittain myös käsi kädessä.

Kaikkein suurin hätä ja tarve tuelle on nähdäkseni siellä, missä kasvatuksen vastuu on suurin, eli perheissä. Perheen roolia kasvatuksessa ei voida sivuuttaa millään. Yhteiskunnassamme vallitseva kiireen ja suorittamisen kulttuuri vaikuttaa koko ajan enemmän ja enemmän lapsiperheisiin. Yhä useampi vanhempi tuntuu ajautuneen kauaksi vanhemmuuden ja kasvatuksen ytimestä. Emme kerkeä tai muista olla lapsillemme läsnä. Emme kysy lastemme kuulumisia, emme ole tarpeeksi kiinnostuneita heidän elämästään. Emme aseta rajoja emmekä uskalla tuottaa pettymyksiä. On selvää, että jos lapsi ei saa huomiota kotona, hän hakee sitä keinolla millä hyvänsä muualta. Ja kun lapsi, joka on elänyt lapsuutensa ilman riittävää huomiota, tulee murrosikään jolloin tunne-elämä järkkyy muutenkin, ei ole ihme, että ongelmat kasaantuvat.

Miten edellä tuomani ongelmat pitäisi ratkaista? Ajattelen, että avain voisi löytyä moniammatillisesta yhteistyöstä ja resurssien suuntaamisesta vahvemmin lapsiperheiden ja ennen kaikkea vanhemmuuden tukemiseen. Toivottavasti aiheesta käytävä keskustelu saa lähitulevaisuudessa tuulta purjeisiinsa, jotta löytäisimme oikeasti vallitsevien ongelmien juurille. 

Kuopion Palvelualan Opiston opinto-ohjaaja Tuomas Rannankari työn ulkopuolella: Viihdyn perheeni kanssa, lenkkeilen säännöllisen epäsäännöllisesti ja nautin hyvästä ruuasta.

Takaisin