Yhdessä kohti tulevaa

23.02.2017

Ammatillinen koulutus tuntuu olevan alati liikkeessä. Tämä luonnollisesti johtuu koulutuksen tavoitteesta tuottaa osaavia tekijöitä yhteiskunnan eri osa-alueille, jossa muutos on jatkuvaa. Yksi asia on kuitenkin ollut viime päiviin asti muuttumaton – opettajien työaikajärjestelmä.

Ammatillisen koulutuksen reformi ravistelee opettajien työn osaset uuteen asentoon.  Vallitsevassa toimenkuvassa opettaja opettaa, suunnittelee, arvioi ja suorittaa muita hänelle erikseen määrättäviä tehtäviä.

Jatkossa opettaja siirtyy yhä enemmän opiskelijan rinnalle valmentajaksi ja tukijaksi varmistamaan kunkin yksilöllistä oppimispolkua. Perinteinen oppitunti käsitteenä liudentuu ja tulee yhä pienemmäksi osaksi opettajan työn kokonaisuutta. Tähän maailmaan oppitunti palkanmaksun perusteena sopii erittäin huonosti. Siksi siis vuosityöaika.

Vuosityöajassa palkanmaksun perusteena on työtunti oppitunnin sijasta. Työaikamallina se mahdollistaa minkä tahansa työn tekemisen tavan ja opettajan asiantuntijuuden nykyistä paljon laajemman käytettävyyden. Opettajalle vahvistetaan vuosittain työaikasuunnitelma, jonka toteutumista seurataan säännöllisesti. Menettelystä hyötyvät niin työnantaja kuin opettajakin: johtaminen tehostuu työpanoksen oikealla kohdentamisella ja opettajan näkökulmasta kaikki työ tulee näkyväksi.

OAJ, KT ja Avaintyönantajat saavuttivat viime keväänä yhteisen näkemyksen vuosityöaikamallista, joka on mahdollista ottaa oppilaitostasolla käyttöön paikallisesti sopien. Toki työantajaliiton ja OAJ:n hyväksynnällä. Työaikamallin uudistamisen lisäksi tehtiin muutakin merkittävää, ammatillisen koulutuksen opetushenkilöstöön sovellettavista useista erillisistä sopimusliitteistä sovittiin luovuttavan kokeilujen piirissä. Opettajien käytettävyys koko ammatillisen koulutuksen kentässä mahdollistuu ja tästä aiheutuva kustannussäästö koulutuksen järjestäjä tasolla on merkittävä.

Eikä tässä vielä kaikki. Kokeilusopimus mahdollistaa oppilaitosten tilojen kattavamman käyttöasteen ilman varsinaisia lisäkustannuksia sillä epämukavan työajan korvauksista sovittiin uudella tavalla. Vapaajaksojärjestelmän käyttöönotto joustavoittaa oppilaitosten työ- ja opiskeluaikojen sijoittelua ja siten voi nopeuttaa opiskelijoiden valmistumista. Vaikka kokeilu voi aiheuttaa vähäistä palkkasumman kasvua nykyiseen verrattuna, sopimusta oikein käyttämällä on myös mahdollista tehostaa toimintaa.

Näillä näkymin uusien kokeilujen piirissä ensi lukuvuoden alusta arvioilta 2500 ammatillisen koulutuksen opettajaa. Mukaan lähtevät koulutuksen järjestäjät ja opettajat toimivat suunnan näyttäjinä tulevalle ammatillisen koulutuksen opetushenkilöstön sopimusten pysyvien määräysten uudistamiselle. Heille iso kiitos jo etukäteen.

Työaikamallien kehittämistyötä tehdään myös muilla OAJ:n sopimusaloilla. Sivistan yksityisellä opetusalalla ammatillista koulutusta koskevat neuvottelut ovat juuri käynnistyneet ja niissä tullaan hyödyntämään aikaisempien työaikakokeilujen satoa.

Virka- ja työehtosopimusten tulee mahdollistaa oppilaitoksissa tehtävä työ mahdollisimman hyvin – ei toimia rajoittajana. Kun tahtotila tavoitteiden saavuttamiseksi on yhteinen, syntyy myös tuloksia. Siitä on paras osoitus nyt ensi syksynä käynnistyvät uudet vuosityöaikakokeilut.

Kirjoittaja

Petri Lindroos
Neuvottelujohtaja, OAJ

Lindroos Petri

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Eteläranta 10
00130 Helsinki

toimisto@amke.fi