Vastuullisuuden uudesta aikakaudesta

24.02.2022

Olemme noin 50 vuoden aikana siirtyneet nopeasti kehittyvään digitaaliseen aikakauteen, jossa merkittävä osa ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta on mahdollista toteuttaa tietoverkkojen kautta. Silloin keskiöön nousee kysymys, oletko sinä ja omat tietosi turvassa. Joku voi varastaa tietosi. Jopa identiteettisi. Yhtenä aamuna saatat huomata, ettet pääse verkkoon, joku muu liikkuu verkossa sinun henkilöllisyydelläsi ja että joku muu on ”digitaalinen sinä”.  

Kun henkilötietoja katoaa inhimillisen epähuomion seurauksena bittiavaruuteen, harmitus on suuri ja aiheuttaa rekisteröidylle sekä muille osapuolille ylimääräistä hämmennystä, työtä ja vaivaa. Kun tietoja katoaa tahallisen tietoturvaloukkauksen myötä, ihminen kokee konkreettisten uhkien lisäksi turvattomuutta sekä voi joutua paniikinomaiseen tilaan. Tilasta ulospääsy kestää. Tietosuojaan liittyvät haitat voivat tulla ilmi vasta vuosien päästä. Välittömästi tilanne voi lamaannuttaa opiskelijan tai työntekijän. Turvallisuus on oikeus. Jokaisella osapuolella on oikeus turvalliseen oppimisympäristöön sekä työpaikkaan. 

Riskien ennakointiin kuuluu myös tietosuojariskien arviointi. Kun vahinko on tapahtunut, mikään ennakointi ei tunnu riittävältä. Näen tässä suuren kilpailuvaltin. Tietosuojaan liittyvien uhkien tietoisuuden kasvaessa, arvostus omien tietojemme suojaamisesta kasvaa. Tämä vaikuttaa koko organisaation vastuullisuuskuvaan. Kukapa ei haluaisi tuntea oppimis- ja työympäristönsä turvalliseksi, vaikka ensin jotkut turvallisuuskäytänteet tuntuisivat hidastavan joitakin asioita – esimerkiksi kaksivaiheinen tunnistautuminen. Kun valmennetaan tulevaisuuden ammattilaisia, tämä ajattelutapa siirtyy myös valmistuvien opiskelijoiden mukana yhteiskuntaan ja työpaikoille isossa kuvassa. Ennakoiva turvallisuus on tärkeää – panostamme tähän. Emme tee tätä pelkän velvollisuuden vuoksi, vaan ymmärrämme vastuumme.

AMKE:n tietosuojavastaavien verkoston työryhmän kautta pyrimme löytämään yhteisiä työvälineitä ja toimintatapoja turvallisen oppimis- ja työympäristön puolesta ammatillisessa koulutuksessa. Yhteistyössä jaamme parhaita käytäntöjä ja levitämme vastuullista toimintatapaa. Tietosuojavastaavia/-yhteyshenkilöitä oppilaitoksessa on nimettynä tyypillisesti yksi. Asiantuntijat tarvitsevat myös asiantuntijatiimin, jossa voidaan reflektoida asioita – jakaa kokemuksia, keskustella niistä. Kaikille osapuolille selkeät ja vastuulliset toimintamallit tarvitsevat jatkuvaa jalostamista. Tietosuoja toi myös velvollisuuden sopimuksiin – sopimusviidakko kaipaa myös jäsentämistä ja yhteistä näkemystä. Ammatilliseen koulutukseen liittyy monia sopimuksia: oppisopimukseen, koulutussopimukseen, yrityskoulutuksiin, yhteistyösopimuksiin yms. liittyen.

Olemme tulleet 2010-luvun digihuumasta vastuulliseen aikakauteen. Tekniikan kehittymisen mukana oppiarvosta ja koulutusalasta riippumatta koko ajan opimme ja opiskelemme uutta. Niin paljon maailma muuttuu!  Nopea digitalisoiminen on tuonut maailman, jossa tulee tarkastella riskejä uudelta kantilta sekä panostaa toimenpiteisiin eri tavoin kuin ennen. Toisaalta kaiken tulisi olla ketterää ja toisaalta vastuullista. Tämä haastaa oppilaitoksen hankinta- ja käyttöönottoprosessit ihan eri tavoin kuin ennen. Riskit tulee arvioida sekä suunnitella hallittu käyttöönotto, niin tietosuojan kuin tiedonhallinnankin näkökulmasta. Tiedonhallintalainsäädännön myötä riskejä tarkastellaan vieläkin syvällisemmin, jolloin on käytävä mm. prosesseja ja käyttöönottoja muutostenarvioinnin näkökulmasta sekä hahmottaa kokonaisuuksia, jäsentää ja helpottaa mm. tiedon löydettävyyttä ja dokumenttien ajantasaisten versioiden ylläpitoa. Kokonaisuus jäsentää toimintaamme sekä tekee kehitystyöstämme pitkälle tähtäävämpää, vastuullisempaa, mutta myös helpompaa, jos kaikki ovat vastuullisia. Eli tarvitaan joukkuepeliä.

Pelkästään konemainen täydellinen riskien arviointisuoritus ei riitä. Emme pysty sulkemaan pois kaikkia riskejä. Ymmärtämiseen tarvitaan empaattisuutta ja yhteistyökykyä, jotta tunnistetaan aidosti ja ymmärrettävästi monesta eri näkökulmasta riskit. On varauduttava ennakolta hoitamaan mahdolliset tietosuojaloukkaustilanteet rekisteröityjen kanssa. Tilanteista on opittava ja siirrettävä oppi kehitystyöhön.
Ihmisyydellä eli inhimillisyydellä on tässä teknisessä kokonaisuudessa paljon suurempi merkitys kuin uskomme.


Länsirannikon koulutus Oy WinNovan Digitaalisten oppimisympäristöjen asiantuntija, tietosuojavastaava ja AMKEn tietosuojavastaavien verkoston työryhmän puheenjohtaja Anna Blom työn ulkopuolella: Olen maalaismaisemasta innostuva, ulkoilman ystävä, ruuhkavuosien keskellä ja nimenhuudossa ensimmäisenä. Ennakkoluuloton erilaisten ulkoilmareittien kokeilija sekä uusien mahdollisuuksien kartoittaja. Viimeisimpänä lenkkinä oli perinteinen hiihtolenkki. Elämään saa vahvuutta ja mielen kirkastusta eteenpäin tsemppaavassa seurassa sekä happirikkaassa maastossa. 

Kirjoittaja

Anna Blom
Digitaalisten oppimisympäristöjen asiantuntija, tietosuojavastaava Länsirannikon koulutus Oy WinNova

Blom Anna

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Eteläranta 10
00130 Helsinki

toimisto@amke.fi