31.05.2016
Juha Sipilän hallituksen yksi kärkihanke on ammatillisen koulutuksen reformi, joka toteutetaan vuonna 2018. Sen osana uudistetaan ammatillisena aikuiskoulutuksena toteutettavan työvoimakoulutuksen ohjaus, rahoitus ja toimintamallit.
Työvoimakoulutus siirtyy reformin myötä työ- ja elinkeinoministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoitavaksi.
Koko ammatillisen koulutuksen näkökulmasta työvoimakoulutus on volyymeiltään pientä, mutta se on keskeinen työkalu aktiivisessa työvoimapolitiikassa. Suomalainen aikuiskoulutusjärjestelmä on niin nykymuodossaan kuin tulevassa reformissakin ainutlaatuinen. Se on yksi Suomen kilpailuvalteista kansainvälisessäkin tarkastelussa. Siksi sitä kannattaa vahvistaa ja hyödyntää työttömyyden ehkäisemisessä sekä osaavan työvoiman saatavuuden varmistamisessa.
Koko koulutussektori on tällä hetkellä hallituksen säästöjen kohteena kuten myös työvoimakoulutus. Sen osalta pitäisi tehdä uudelleen arviointi, sillä ilman ajanmukaista ammattitaitoa tai osaamista on vaikea työllistyä. Suomen laiskasta taseesta voitaisiin kohdistaa pieni osa kohentamaan inhimillistä pääomaamme ja sijoittaa työttömien osaamisen kehittämiseen esimerkiksi käynnistämällä työttömien digitaitojen osaamisohjelma.
Tällä hetkellä on havaittavissa, että työnantajat huolehtivat ja varmistavat työntekijöidensä ajantasaiset digitaidot joko sisäisillä tai ulkoisilla koulutuksilla. Työttömien osalta tilanne on heikompi ja työvoimakoulutusvolyymeiden laskiessa kuilu kasvaa. Työttömien osaamisesta on pidettävä huolta ja siihen on kohdennettava asiamukaiset resurssit.
Pasi Artikainen
kuntayhtymän johtaja, rehtori, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu
Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry
Eteläranta 10
00130 Helsinki