25.05.2021
Hallitus linjasi puoliväli- ja kehysriihessä 29.4.2021, että valmistelua TE-palvelujen siirtämiseksi kunnille jatketaan. Siirron yhteydessä luodaan rahoitusmalli, joka kannustaa kuntia kehittämään toimintaansa työllisyyttä edistäväksi. Jatkovalmistelussa selvitetään, mitkä tehtävät ovat tarkoituksenmukaista järjestää valtakunnallisesti valtion toimesta. Tavoitteena on, että nykyiset 250 000 työtöntä työnhakijaa siirtyvät kuntien vastuulle ja tarvitseville taataan palvelujen yhdenvertaisuus ja saatavuus yhdenluukun periaatteella.
Kokeilussa on mukana 25 aluetta ja hanke toteutetaan 1.3.2021–30.6.2023.
Suunnittelutyö on alkanut jo viime vuoden syyskuussa, mutta itse kokeilu on päässyt alkamaan vasta äskettäin. Tavoitteena hankkeessa on kehittää ammatillista koulutusta siten, että yhä useammalle työttömälle työnhakijalle saadaan työmarkkinakelpoinen osaaminen ja työpaikka. Yhtenä tavoitteena hallituksella on Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen perustaminen.
Tämä on jakanut mielipiteitä; kokeilun kuluessa saadaan selville uuden organisaation tarpeellisuus.
Koulutuksen järjestäjille on tärkeää olla mukana tässä kokeilussa. Ammatillinen koulutus on tärkeässä roolissa, kun kuntien erilaisia tapoja tarjota työllisyyspalveluja kehitetään ja pilotoidaan ja kun kokeilun jälkeen valitaan parhaat käytännöt palvelurakenteiden uudistamiseksi.
Taitotalo on asettanut tavoitteikseen
Me koulutuksen järjestäjät olemme saaneet merkittäviä avustuksia asetettujen tavoitteiden eteenpäin viemiseksi. Kannattaa siis ponnistella, että olemme tämän luottamuksen arvoisia.
Taitotalon toimitusjohtaja Kari Juntunen on työn ulkopuolella kainuulainen umpihankihiihtäjä, eränkävijä ja kalastaja.
Kari Juntunen
Toimitusjohtaja, Taitotalo
Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry
Eteläranta 10
00130 Helsinki