Työelämävaatimukset kasvavat, rahoitus kiristyy – säästöt huolestuttavat Pirkanmaalla

01.03.2016

Tampereen seudun ammattiopisto Tredu ja koko toisen asteen koulutuksen organisaatio jakavat pirkanmaalaisten opetusalan järjestöjen huolen ammatillisen koulutuksen rahoitusleikkauksista. Tampereella uskotaan suunnitellun suuruisten leikkausten ja niiden kireän aikataulun vaarantavan ammatillisen osaamisen ja sen kehittämisen, mikä heijastuu nopeasti kansalliseen kilpailukykyyn.

Tredua huolestuttaa tilanne, jossa valtion rahoitusta leikataan ja samaan aikaan työelämän vaatimukset ovat kasvaneet. Pirkanmaan elinkeinoelämä odottaa ammatilliselta koulutukselta työvoimaa, joka omaa ammatilliset perusvalmiudet sekä hyvät työelämätaidot. Säästöt vaikeuttavat tehtävän hoitamista, koska opiskelijoiden ohjaaminen tehdään aikaisempaa yksilöllisemmin ja tämä sitoo resursseja. Ammatilliseen koulutukseen kohdennetut säästöt uhkaavat myös opiskelijoiden oikeusturvaa ja turvallista opiskeluympäristöä, koska annettua lähiopetuksen määrää on pakko edelleen laskea merkittävästi. Laadukkaan ammatillisen koulutuksen antamisesta tulee kohtuuttoman vaikeaa. Lisäksi Tredussa koetaan, että nykyinen OVTES ei mahdollista osaamisperusteisuuden toteutumista taloudellisesta näkökulmasta. Tästä syystä Tredu odottaa toimenpiteitä erilaisten palkkaratkaisujen mahdollistamiseksi.

Ammatilliseen koulutukseen kohdennetuilla leikkauksilla on välittömien haittojen lisäksi myös pitkäkestoisempia vaikutuksia. Toiminnan sopeuttamista haetaan ensisijaisesti tilojen käyttöastetta entisestään nostamalla, tiloista luopumalla, investointien leikkauksilla, rekrytoinneista pidättäytymällä sekä opetustapoja uudistamalla, mutta hyvin pian joudutaan vähentämään myös lähiopetuksen määrää. Lähiopetuksen määrän laskulla on suora vaikutus opiskelijoiden valmistumisen viivästymiseen, sillä varsinkin hitaammin edistyville opiskelijoille ei pystytä enää antamaan riittävästi tukea osaamisen kartuttamiseksi.

Ammatillisen toisen asteen koulutuksen toiminta perustuu jatkuvaan vuorovaikutukseen työ- ja elinkeinoelämän sekä sen järjestöjen kanssa. Reformissa suunniteltu opetuksen siirtäminen entistä enemmän työelämään on oikean suuntaista, mutta opetusta itsessään ei voi sälyttää pelkästään työelämän tehtäväksi. Työssäoppijat tarvitsevat säännöllistä ohjausta, joka sitoo henkilöresurssia. Yritykset eivät voi panostaa tähän riittävästi ilman että oma päätoiminto kärsisi. Lisäksi ammatillinen koulutus tekee merkittävässä laajuudessa sekä koulutuksen että työelämän kehittämistyötä, jonka jatkuminen rahoitusleikkauksien takia on vaarassa loppua.

Ammatillinen koulutus on monilla aloilla pääomavaltaista ja omia investointeja tarvitaan myös tulevaisuudessa, vaikka yritysyhteistyötä työ- ja elinkeinoelämän kanssa lisätäänkin. Kone- ja laitteistokannan pitäminen yritysten osaamisen edellyttämällä tasolla on perusedellytys laadukkaan osaamisen sekä ennen kaikkea työllistymisen varmistamiseksi. Vaikka tilankäyttöä tarkastellaan kriittisesti, tarvitaan kiinteistöjen korjaus- ja uusinvestointeja. Uhkana on myös kiinteistöjen investointivelan kasvu.

Kirjoittajat

Jorma Suonio
tuotantojohtaja, toisen asteen koulutus, Tampereen kaupunki

Suonio Jorma

Helena Koskinen
koulutusvientijohtaja, Tampereen seudun ammattiopisto

Koskinen Helena

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Eteläranta 10
00130 Helsinki

toimisto@amke.fi