Työelämälähtöisyys ja yhteiskunnallinen tehtävä – miten vaikuttavuutta mitataan?

27.02.2024

Meitä on paljon. Ammatillisen koulutuksen parissa toimii 136 koulutuksenjärjestäjää, ja opiskelijoita oli vuonna 2022 lähes 340.000. Suomalaisen kunnan keskikoko on 18.000 asukasta. Näin ollen ammatillisessa koulutuksessa on vuosittain noin 19 kunnan väestö, tai toisinpäin ajateltuna koko Espoo tai puoli Helsinkiä. Tutkintoja suoritetaan vuosittain vajaat 68.000, mikä karvahattumatematiikalla tarkoittaa, että opinnot kestävät noin 5 vuotta. Tehotonta, voisi väittää. Ja osin varmaan näin onkin.

Osaavaa ammatillista työvoimaa Suomi tarvitsee, ja se ei muutu, vaikka työn murros muokkaa työtehtäviä entistä vaativammiksi. Lahjakkaat, käsillä tekevät ja ammatillisen koulutuksen polun valinneet ovat keskeinen osa suomalaista työelämää. Ilman ammatillisia osaajia moni toimiala niin teollisuuden kuin palveluidenkin puolella on pulassa.

Teollisuuden parissa se voi äärimmillään vaikuttaa investointien suuntautumiseen Suomen ulkopuolelle. Se vaikuttaa väistämättä myös muiden alojen, kuten palvelualojen kehitykseen ja edelleen julkisen sektorin kestävyyteen. Siispä tutkintoja, tutkinnon osia ja työllistymistä pitää mitata. Vaikuttavuuden mittaamisessa myös jatko-opintoihin siirtyvät on huomioitava.

Kun asiaan pureudutaan syvemmälle, nämä luvut sisältävät paljon sellaista yhteiskunnallista tehtävää, jota on väärin mitata pelkästään valmistumisten määrillä tai osaavan työvoiman saannilla. Ammatillinen toinen aste tekee merkittävää yhteiskunnallista työtä ottaessaan kopin kaikista niistä peruskoulun päättävistä nuorista, jotka eivät hakeudu tai pääse lukiokoulutukseen. Tässä joukossa on paljon tulevia huippuammattilaisia, joilla on selkeä urasuunnitelma. Kaikilla kyvyt ja motivaatio eivät kuitenkaan riitä tutkinnon tai sen osien suorittamiseen, ja monelle jopa tutkintoon valmentava koulutus on liian vaativa vaihtoehto. Tätä ei täysin huomioitu, kun oppivelvollisuuden laajentamisesta säädettiin edellisellä hallituskaudella. Toki erityisammattioppilaitokset tekevät ansiokasta työtä tässä, mutta niidenkään resurssit eivät riitä kaikkeen ja kaikkiin.

Vanha sanonta raha ratkaisee ei tässä tapauksessa yksin toimi, ts. pelkällä rahoituksen ja resurssien lisäämisellä ei yhtälöä ratkaista. Pikemminkin tarvittaisiin monipuolisempaa toimijakenttää kehittämään nuorille polkuja niin, että myös heikoimmassa tilanteessa olevat löytäisivät itselleen mielekkään vaihtoehdon. Nuoren ihmisen turhautuminen ei ainakaan edistä etenemistä kohti työelämää ja itsenäisyyttä, jos vaihtoehtoina on vain epäsopivia polkuja. Se vain siirtää syrjäytymisen uhkaa muutamalla vuodella eteenpäin.

Kun ammatillisen koulutuksen rahoituslakia rukataan tulos- ja vaikuttavuuspainotteisemmaksi, sillä on terve toimintaa tehostava vaikutus. Opiskelijoiden opintoja ei keinotekoisesti venytetä, kehitetään erityisesti aikuisille täsmällisempiä koulutuskokonaisuuksia, ja tuetaan työllisyyspalvelu-uudistuksen tavoitteita kuntien kanssa. Se voi myös avata uusia mahdollisuuksia esimerkiksi paikallisten tutkinnon osien monipuolisempaan hyödyntämiseen, ja näin vastataan entistä paremmin paikallisiin osaamistarpeisiin.

Samalla on tärkeää huomioida yllä kuvattu yhteiskunnallinen tehtävä. Siinä nivelvaiheen yhteistyö perusasteen kanssa korostuu, ja esimerkiksi vapaan sivistystyön mahdolliset roolit nousevat esiin. Työelämäyhteistyön yhteiskunnallinen näkökulma täsmätyöllistämisen ja työtehtävien uuden muotoilun osalta on tärkeää, ja tämä vaatii muutosta niin rakenteisiin kuin asenteisiinkin. Ja lisäksi se korostaa henkilökohtaistamisen merkitystä erityisesti oppimiskyvykkyyden osalta, ihan reformin hengessä.

Tampereen seudun ammattiopisto Tredun johtaja ja AMKE ry:n hallituksen jäsen Kirsi Viskari työn ulkopuolella: nauttii mökkielämästä, neulomisesta, jääkiekosta ja seuraa innolla tuoreen lapsenlapsen kasvua.

Takaisin