Tulevaisuuden kunta - koulutusta, kehittämistä, kulttuuria ja elinvoimaa!

13.03.2017

Maakunta- ja sote-uudistuksen kanssa samanaikaisesti on käynnissä suuri kuntauudistus. Tulevaisuuden kunnan kuva on vielä toistaiseksi jäänyt melko hämäräksi, mutta on pikkuhiljaa kirkastumassa.

Kuntien johtavien viranhaltijoiden ja poliitikkojen huomio on ollut aika tiukasti tulevien maakuntien sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusten valmistelussa. Tämä on hyvin ymmärrettävää, koska sillä on suuri merkitys, miten kuntalaisten sosiaali- ja terveyspalvelut tullaan tulevaisuudessa järjestämään.

Nyt kuntavaalien alla on hyvä nostaa esille myös kuntien tulevaisuus.

Vaikka sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy maakunnille, on kuntien vastuulla edelleen paljon tehtäviä ja palveluita, jotka ovat kuntalaisten näkökulmasta erittäin merkityksellisiä. Varhaiskasvatus, esiopetus, perusopetus, lukiokoulutus, ammatillinen koulutus, vapaa sivistystyö, taiteen perusopetus, liikuntapalvelut, nuorisotoiminta, kirjastot ja yleinen kulttuuritoiminta kuuluvat tulevaisuudessakin kuntien vastuulle. Hyvästä syystä tulevaisuuden kuntaa voidaan nimittää myös sivistyskunnaksi.  

Tulevaisuudessa kuntien toimintamenoista kohdistuu n. 60 % sivistyspalveluihin. Hyvin järjestetyt varhaiskasvatus- ja koulutuspalvelut sekä monipuoliset kulttuuripalvelut ovat tulevaisuuden sivistyskunnan vetovoimatekijöitä.

Yksi keskeisin tulevaisuuden kunnan tehtävistä on elinvoiman edistäminen. Jotta kunta voisi huolehtia asukkaistaan ja järjestää mm. laadukkaita koulutuspalveluja, pitää kunnalla olla riittävästi elinvoimaa. Työllisyys on yksi kunnan elinvoiman tärkeimmistä tekijöistä. Kuntien elinkeinopoliittisilla panostuksilla tuetaan merkittävästi uusien työpaikkojen luomista.

Ammatilliset oppilaitokset ovat pääosin kuntien omistamia. Kunnat voivat vaikuttaa koulutuksen suuntautumiseen aloille, jotka vastaavat alueen yritysten osaamistarpeita ja joilla näin ollen on keskimääräistä paremmat työllistymisen mahdollisuudet.

Myös oppilaitosten ja yritysten yhteistyön kehittämisellä voidaan tukea työllistymistä. Kun kunnat samanaikaisesti ovat mukana yritystoiminnan kehittämisessä yritystilojen ja tonttien tarjonnalla, neuvontapalveluilla sekä yritysten kehittymistä ja keskinäistä verkottumista tukevilla hankkeilla, jäsentyy kokonaiskuva kuntien monitahoisesta roolista elinvoiman ja työllisyyden edistäjinä.

Viimeistään kuntavaalien jälkeen uusien valtuutettujen kanssa on syytä pohtia oman kunnan tulevaisuutta. Mikä kuntamme toiminnassa muuttuu? Miten muutos näkyy kuntamme strategiassa? Muuttuvatko tavoitteet ja painopistealueet?

Nyt on aika muodostaa käsitys oman kunnan tulevaisuudesta ja sen toimintaedellytyksistä, kartoittaa oman kunnan mahdollisuudet ja uhat ja löytää oman kunnan menestystekijät, joiden avulla kunta luo asukkailleen hyvää tulevaisuutta.

Kunnalla on tulevaisuudessakin merkittäviä tehtäviä ja se luo kuntalaisille hyvinvointia monin eri tavoin.

Kirjoittaja

Terhi Päivärinta
johtaja, opetus ja kulttuuri, Suomen Kuntaliitto ry

Päivärinta Terhi

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Eteläranta 10
00130 Helsinki

toimisto@amke.fi