Toimiva yhteistyö elinkeinoelämän kanssa on elintärkeä

09.10.2023


Hallitusohjelma tunnistaa poikkeuksellisen vahvasti työvoimapoliittisen näkökulman koulutuspolitiikkaan ja tämä on ammatillisen kouluttamisen kehittämisen kannalta ilahduttavaa – ja samalla elintärkeää. Toimiva, ajassa elävä sekä tuloksellinen oppilaitos-yritysyhteistyö ja elinkeinoyhteistyö ovat koko ammatillisen koulutuksen kivijalka ja tätä ydintä on nyt yhdessä mahdollista vahvistaa myös hallitusohjelman kautta. Sen lisäksi meillä kaikilla on vastuu jatkaa hyvien käytänteiden kehittämistä ja sitä tuloksellista toimintaa, jota organisaatioissa tehdään ja tullaan tekemään työelämäyhteistyön kehittämiseksi.

Meillä Elinkeinoelämän Oppilaitokset EOL ry:ssä jäsenorganisaatiot edustavat laajasti työelämälähtöistä ammatillista koulutusta – yksityisiä sekä yritysten omia koulutuksen järjestäjiä. Organisaatiot ovat syntyneet yritysten tarpeesta ja ne toteuttavat tehokkaasti tarpeeseen vastaamista tänä päivänäkin. Aina voi kehittyä ja niinpä hallituksemme linjasi alkuvuonna, että lähdemme tavoittelemaan rahoitusta, jonka avulla päästään tutkimaan nykyistä syvemmin työelämäyhteistyön kehittämistä. Useinhan tutkimustulokset toteavat, että oppilaitos-yritysyhteistyötä pitää syventää ja kehittää, mutta harvemmin mennään tätä toteamusta syvemmälle eli tarjotaan keinoja ja konkretiaa työn kehittämiseksi. AMI-säätiön rahoittamalla hankkeella EOL ry yhdessä asiaa koskevan selvitystyötä tekevän Owal Group Oy:n kanssa on tarttunut asiaan. Lähes vuoden kestävän hankkeemme tavoitteena on tuottaa muun muassa malleja ja poliittisia suosituksia työelämäyhteistyön kehittämiseen ja kohtaantohaasteeseen vastaamiseen. 

Hankkeemme Ammatillisen koulutuksen ja elinkeinoelämän yhteistyömallit kohtaantohaasteeseen vastaamisessa tulokset tulevat olemaan kaikkien hyödynnettävissä ja niitä voi odotella ensi vuoden loppukeväästä. EOL ry esittää jo nyt alustavan kutsun päätösseminaariimme toukokuussa kaikille ammatillisen koulutuksen työelämäyhteistyön kehittämisestä kiinnostuneille organisaatioille, asiantuntijoille, poliittisille päättäjille ja sidosryhmille. Tarkempi ajankohta varmistuu myöhemmin, mutta en malttanut olla mainitsematta asiasta jo nyt. Kutsua seminaariin saa kysellä allekirjoittaneelta ja olla muissakin yhteistyön merkeissä yhteyksissä.  Kehitetään yhdessä ammatillisesta koulutuksesta yhä vahvemmin työelämän tarpeisiin vastaava sektori, joka elää ajassa ja toimii sille asetettujen odotusten lunastajana! 

Elinkeinoelämän Oppilaitokset EOL ry:n toiminnanjohtaja, AMKEn Ammattiosaamisen valiokunnan jäsen Soile Koriseva työn ulkopuolella: Minut voi tavata lenkkipoluilla ja näin syksyisin marjassa ja sienessä. Liikunnan, ulkoilun ja vauhdikkaan pikkulapsiperhearjen lomassa harrastan ystävien kanssa laatuajan viettämistä, hyviä viinejä ja kulttuuria.

Kirjoittaja

Soile Koriseva
toiminnanjohtaja Elinkeinoelämän Oppilaitokset EOL ry

Koriseva Soile

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Eteläranta 10
00130 Helsinki

toimisto@amke.fi