Taitaja 2021 mietteitä – Ammattilaisuus edellyttää vahvoja vuorovaikutustaitoja

27.05.2021

Ammattitaidon SM-kilpailut Taitaja 2021 päättyi juuri. Kilpailu on merkittävä ammatillisen koulutuksen esiintuojana ja nuorten itsetunnon ja osaamisen vahvistajana. Tänä vuonna Taitajien Taitajaksi valittiin Perho Liiketalousopiston opiskelija Noora Salo, joka kilpaili visuaalisen myyntityön lajissa. Taitajien Taitajaksi valitaan vuosittain yksi kilpailija. Hän on ammatillisen koulutuksen lähettiläs satojen kilpailijoiden ja yli 40 lajin voittaneiden joukosta. 

Taitaja-kilpailut, niihin valmistautuminen ja itse kilpailupäivät ovat myös valmentajille mahdollisuus ammatillisen osaamisensa pohdintaan ja reflektointiin. Minulle, Noora Salon valmentajalle, jäi ikimuistoisten päivien lisäksi myös seuraavia ajatuksia.

Valmennustoiminnalla mahdollisuuksia ammatillisesti lahjakkaille nuorille

Oppilaitoksissa opiskelee monia erittäin lahjakkaita nuoria. Arjen tuki usein menee ihan käytännönkin syistä niille, joilla on enemmän vaikeuksia opinnoissaan. Monissa oppilaitoksissa panostetaan erityisen tuen tarjoamiseen – ja hyvä niin. 

Kilpailutoiminta on yksi tärkeimmistä keinoista tukea erityislahjakkaiden nuorten opintoja ja ammattiin kasvamista. Opiskelijat voivat myös opiskella huippuosaajana toimimisen tutkinnonosan. Jo ensimmäisestä vuodesta lähtevä valmennustoiminta voisi tukea näiden erityislahjakkaiden nuorten osaamista ja kehittymistä. Lisäksi tulee miettiä myös muita keinoja. 

Taitajien Taitaja Noora Salon ammatillinen kehittyminen jatkuu Perho Liiketalousopistossa kesän projektityöntekijänä. Hän suunnittelee muun muassa Malmin kampuksen kahvilan ja ravintolan uutta ilmettä. Pohdinnassa ovat myös kansainväliset kisat, joista oppilaitostasolla Perholla onkin vahvaa kokemusta. 

Vahva painotus työprosessiin

Taitaja-lajimme kilpailussa, visuaalisessa myyntityössä, työn lopputuloksesta sai vain alle puolet pisteistä. Sen sijaan tänä vuonna korostettiin aiempia vuosia enemmän suunnittelutyön ja työprosessin arviointia. 

Ammattilaisena toimiminen edellyttää vahvasti tavoitteiden hahmottamista, kykyä ymmärtää ja noudattaa ohjeistuksia, aikataulutusta ja muiden osallistujien huomioimista. 

Ainakin omassa opetuksessani olen huomioinut ehkä liikaakin lopputulosta. Oman peiliin katsomisen paikan lisäksi on tärkeää varmistaa lähiopetus oppilaitoksessa riittävän pienissä ryhmissä. Tämä tukee myös prosessiosaamista ja täten ammattilaisena kasvamista. Perho Liiketalousopistossa lähiopetusta on lähtökohtaisesti järjestetty paljon. Tästä täytyy pitää kiinni. 

Viestintä- ja vuorovaikutustaidot – niistäkin on huippuosaaja tehty 

Taitaja 2021 -kilpailussa opiskelijat saivat päivittäin palautetta työskentelystään. Toisen päivän palautteessa tuomaristo nosti esiin Taitajien Taitajaksi valitun Noora Salon käytöstavat: hän on ystävällinen, ottaa opikseen saamastaan palautteesta ja kohtelee kunnioittavasti muita. Itsensä ja toisten kunnioittaminen olivat myös kriteereitä Taitajien Taitajan valintaan. Lisäksi vahvat viestintätaidot ovat edellytyksenä huippuammattilaiseksi kasvamiseen.

Ammatillisen koulutuksen tavoitteissa todetaan (OPH), että ”Ammatillisen koulutuksen tavoitteena on kehittää opiskelijan ammatillista osaamista sekä kasvua sivistyneeksi ihmiseksi ja yhteiskunnan jäseneksi”. 

Kasvua sivistyneeksi ihmiseksi ja yhteiskunnan jäseneksi tulee tukea vahvasti opinnoissa. Kaikille yhteisille opinnoille pitää varata riittävästi opetustunteja, ja ammatillisissa opinnoissa täytyy vahvasti huomioida teknisen ja ammattialaan liittyvän osaamisen lisäksi opiskelijan viestintä- ja vuorovaikutustaidot.


Taitajien Taitaja Noora Salo kilpaili visuaalisen myyntityön lajissa. Kuva: Laura Mäki (OSAO(/Skills Finland)


Kuva: Jouni Ylisuutari (OSAO)/Skills Finland)

Perho Liiketalousopiston lehtori (KTT, ammatillinen opettaja ja erityisopettaja), Taitaja-valmentaja Mirjami Lehikoinen työn ulkopuolella: Visuaalisen myyntityön lisäksi minulle on hyvin tärkeää kestävän kehityksen edistäminen niin työssä kun vapaa-ajalla. Lisäksi  harrastan ja kilpailen show-voimistelussa aikuisten naisten @fintasticmoms-joukkueessa. 

Kirjoittaja

Mirjami Lehikoinen
erityisasiantuntija, OAJ

Lehikoinen Mirjami

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Eteläranta 10
00130 Helsinki

toimisto@amke.fi