Suunnitelmien ei tarvitse olla valmiita teini-iässä

08.01.2019

"Eihän multa vain lähde kortti?"

"Kuule, voit olla aivan varma, että lähtee."

Silloin Juhania, 16, ei vain harmittanut tai ottanut päähän. Silloin söi miestä. 

Olin juuri saanut 125cc Honda TZR kevytmoottoripyörän huollosta. Koulu oli päättynyt puolilta päivin ja aurinko paistoi. Kesälomaan oli vain muutama viikko.

Varkauden ammattikoululta lähdettäessä elämä on edessä. Tarkemmin sanottuna teinipojan näkökentän ulottumattomiin jatkuva pitkä suora, joka houkuttelee huomaamatta vääntämään kahvaa.

Totta kai sen päässä oli tutka. Kesäloma alkoi, mutta prätkä kärsi vielä käytöskymppiä.

***
 
Oon Varkauden ja duunariperheen kasvatti. Lapsena haaveilin ammattilaisfutarin urasta, mutta aluejoukkuetta lähemmäksi se polku ei vienyt. 

Ukki ja faija työskentelivät paperitehtaalla. Tehdas on se, mistä Varkaus tunnetaan. Merkittävimmän työllistäjän vetovoima veti tukkoon myös ammattikoulun paperilinjan hakijamäärät.

Halusin paperi- ja kemianteollisuuden linjalle niin paljon, että kävin 10. luokan, jotta sain korotettua peruskoulun todistuksen keskiarvoa. Päätös kannatti, pääsin ammattikouluun. 

Ammatillisen koulutuksen ansiosta pääsin myös paperitehtaalle. Olin duunissa paperikoneella noin kuusi vuotta. Samaan aikaan faija painoi hommia kerrosta alempana.

***

Jalkapallo ei ollut mulle ainoa intohimo urheilun saralla. Yksi monista muista oli skeittaaminen. En voi sanoa olleeni siinäkään erityisen hyvä, joten päädyin olemaan enemmän kameran takana kuin laudan päällä.

Valinta ei mennyt hukkaan, kun paperitehtaalla vietetyn kuuden vuoden jälkeen mietin seuraavaa suuntaa. Tuttu sanonta "aikansa kutakin" piti ainakin omalla kohdallani paikkansa. 

Skeittikuvausten sekä sähköisen median kiinnostuksen johdosta muutin vuonna 2006 Jyväskylään opiskelemaan viestintää ammattikorkeakouluun. Viestinnän linjalla sain konkreettisesti puuhata kaikkien sellaisten asioiden kanssa, jotka olivat jo aiemmin noin muutenkin kiinnostaneet. 

Valmistuin JAMK:sta medianomiksi 2011. Sain sieltä välittömästi myös töitä. Olin kolmessa eri englanninkielisessä projektissa mukana. Paperikoneen käyttäjästä tuli nyt projektisuunnittelija. Tein kaikkea videoeditoinneista nettisivujen päivittämiseen ja kuvien muokkaamiseen.

Tästä kaikesta oli enemmän kuin vain iloa, kun päätimme hyvän henkilökohtaisen ystäväni Juho Mannisen kanssa lähteä rapakon taakse katsomaan NHL-kiekkoa.

***

Kaksi kaverusta ja kännykät, siitä se ajatus sitten lähti.

Ensimmäisen NHL without a map -reissun siisteimpiä juttuja oli, kun kuvasimme Leinon Villen asunnolla. Siinä NHL-pelaaja soitti kitaraa sekä rumpuja ja puhui maalaamisestaan. Kiekkojuttujen arkea olisi ollut, jos hyökkääjä olisi puhunut maalien tekemisestä, mutta siinä hetkessä jauhettiin ihan konkreettisten taulujen maalaamisesta ja sen merkityksestä. 

Mietittiin jo silloin Juhon kanssa, että eipä kukaan tämmöistä ole aiemmin tehnyt. Nyt tammikuussa alkaakin jo seitsemäs kausi "wamia". Sen lisäksi ollaan häröilty niin MM-kisoissa kuin omalla Summer Campilla, joten kaipa sitä uutta ja ihmeellistä on riittänyt vielä tuon ekan reissun jälkeenkin.

Se oli kuitenkin matkana tosi tärkeä. Olin tutustunut Lepaan (Leino) jo aiemmin, mutta sillä keikalla meille syntyi ensimmäistä kertaa ajatus ja aihio Billebeinosta. Hämyinen logo tauluissa ja paketillinen tarroja, joskus ne kaikista makeimmat ideat kehittyvät kaikista pienimmistä jutuista.

***

Billebeinon toiminta alkoi Jyväskylässä. Ystävät ja kontaktit siellä auttoivat kaikessa mahdollisessa ja mahdottomassa. Fiilis oli aivan mieletön, kun ensimmäiset paketit lähtivät maailmalle. Pian niitä lähti enemmän, ja enemmän. Jyväskylän pieni kellaritoimisto vaihtui samalla kuin kaupunkikin.

Itse asiassa vain muutamassa hassussa vuodessa homma on kasvanut siihen pisteeseen, että työllistämme toimistollamme Helsingissä 6 henkilöä. Tämä on jo itsessään aivan törkeän siistiä.

Kuten toki myös se, että saan työkseni pyörittää omaa yritystä ja tehdä omaa sarjaa – yhdessä upeiden ihmisten kanssa.

***

Mikä sitten oli ammatillisen koulutuksen merkitys tällä reissulla, etenkin kun en tehnyt isän ja ukin tapaan uraa paperitehtaalla? 

Paljonkin, oikeastaan ihan kaikki. Ammattikoulusta aukesi se ensimmäisen suora. Välillä kevaria on voinut huudattaa vailla huolta huomisesta, toisinaan tutka on osunut kohdalle ja on pitänyt pysähtyä. Se on kannattanut, sillä niiden myötä oon ymmärtänyt kääntyä seuraavalle ja taas seuraavalle tielle.

Ammattiopistoon haluamisesta, sinne pääsemisestä ja sieltä valmistumisesta alkoi mieletön matka, jonka lopputulosta en ilman tuota aikaa osaa tai edes halua kuvitella.

Eikä tätä polkua olisi osannut kuvitella 16-vuotias Juhanikaan, ja hyvä niin. Kaikkien suunnitelmien ei tarvitse olla teini-ikäisenä valmiina. Ja huoli prätkästäkin on silloin ihan sallittua, ellei jopa toivottavaa.

Takaisin