Resursseja on rajallisesti, mutta tarpeita rajattomasti

13.11.2023

Lähes 50 vuotta sitten ruotsalainen menestysyhtye ABBA nostatti tunnelmaa kappaleella Money, Money, Money. Mahtipontinen melodia ja osuvat sanat kuvasivat sitä, miten yksilön elämä olisi helpompaa, jos olisi vain enemmän rahaa. Jatkuvaan kasvuun perustuva länsimainen yhteiskunta on myös toteuttanut tätä ajattelua kollektiivisesti jo vuosikymmeniä, toki poliittiset painopisteet ovat vaihdelleet, mutta aina on kasvua sekä kaikkea hyvää haettu ja jaettu. Normaalioloissa vähintään kahden prosentin kasvun on laskettu vahvistavan kansantaloutta ja työllisyyttä.

Julkinen talous perustuu pitkälti verotuloihin ja valtion lainanottoon. Sen pääasiallinen tarkoitus on tuottaa julkisia palveluja, kuten koulutusta, terveydenhuoltoa, infrastruktuuria ja sosiaaliturvaa. Julkinen talous keskittyy yleiseen hyvinvointiin ja taloudellisen vakauden ylläpitämiseen.
 
Julkisen talouden rahojen käyttöä suunniteltaessa on tärkeää keskittyä toimiin, jotka tuottavat suurimman mahdollisen vaikuttavuuden ja lisäarvon yhteiskunnalle. Optimaalinen rahankäyttö riippuu monista tekijöistä, kuten yhteiskunnan tarpeista, talouden tilanteesta ja pitkän aikavälin tavoitteista. Julkisessa taloudessa päätökset tehdään demokraattisesti, kansalaisten valitsemien edustajien kautta.

Investoinnit koulutukseen ovat olleet keskeisiä yhteiskunnan pitkäaikaisen kehityksen ja kilpailukyvyn kannalta. Korkeatasoinen koulutus on lisännyt sivistystä, työvoiman osaamista, edistänyt innovaatioita ja parantanut työllisyyttä sekä edistänyt terveyttä. 

Valtion ensi vuoden budjetin loppusumma on 87,9 miljardia euroa. Budjetin kasvua selittävät muun muassa ensi vuoden indeksitarkistukset, korkomenot sekä muutokset hyvinvointialueiden rahoituksessa. Valtion tulot ovat vain 76,3 miljardia euroa, eli velkaa otetaan lisää noin 11,5 miljardia euroa. Ensi vuoden lopussa valtion velkaa on jo 163 miljardia euroa, ja ensi vuoden korkomenoiksi arvioidaan 3,2 miljardia euroa. Muiden maiden tavoin Suomi velkaantui nopeasti koronaepidemian aikana. Velkaantumisen välttämättömyydestä kriisioloissa on vallinnut laaja yksimielisyys.

Esimerkiksi puolustusvoimat saa ensi vuonna yli 6 miljardia euroa ja toisen asteen koulutus noin 3 miljardia euroa. Korkomenot ovat siis jo samassa mittaluokassa kuin koko toisen asteen koulutuksen rahoitus. Korkomenoista iso osa on suoraan pois hyvinvointipalveluista. Jokin aika sitten keskusteltiin ihan vakavasti otettavissa piireissä, että kasvava valtionvelka ei ole iso ongelma. Kyllä velka näyttää yhä olevan veli otettaessa ja veljenpoika maksettaessa.

On tärkeää arvioida, mihin velkarahaa jatkossa käytetään. Velanotto, joka kohdistuu tuottaviin investointeihin, kuten infrastruktuuriin, koulutukseen tai teknologian kehitykseen, voi edistää talouskasvua ja jopa parantaa velan hoitokykyä pitkällä aikavälillä. 

Lopulta kysymys siitä, onko Suomella "liikaa" velkaa, on sekä taloudellinen että poliittinen arviointikysymys. Tärkeää on varmasti velan hallittu ja vastuullinen käyttö, velkakestävyyden ylläpitäminen sekä investointien kohdentaminen sellaisiin kohteisiin, jotka tukevat talouden pitkän aikavälin kasvua ja vakautta sekä ympäristön kantokykyä.

Aikaisemmin talouden kasvua edisti hyvä työvoiman saatavuus. Viimeisen 15 vuoden aikana tässä kehityksessä on tapahtunut käänne ja vaikka siitä on kuinka puhuttu tilastojen kautta, niin vasta nyt totuus on todella sylissä. Suomessa vaan on noin puoli miljoonaa asukasta liian vähän. 

Työvoiman saatavuus on koko Euroopan taloudelle ehkä merkittävin tulevaisuuden haaste. Elinikä on pidentynyt ja syntyvyys laskenut. Suomessa syntyy tänä vuonna alle 43 000 lasta. Huoltosuhde heikkenee tästä syystä merkittävästi tulevina vuosikymmeninä ja sillä on isot vaikutukset yhteiskuntien toimintaan.

Samalla Euroopan osuus koko maailman väestöstä pienenee. Kun vielä 1960-luvulla Europan osuus oli yli 11 prosenttia maailman väestöstä, on EU-asukkaiden osuus pudonnut nyt alle 6 prosenttiin ja tulee ennusteen mukaan laskemaan alle 4 prosenttiin 2070 mennessä.

Suomi ei valitettavasti ole maahanmuuttajien ja osaajien keskuudessa ihan ykköskohde. Osaajien keskuudessa Suomi näyttäytyy maana, jossa on vain kohtuulliset palkat, mutta korkeat verot ja   elinkustannukset. Ilmasto tuntuu usein marraskuulta ja sitten on vielä tämä vaikea kieli.

Suomessa keskustellaan nyt siitä, kuinka työntekijöiden tuloa Suomeen pitäisi rajoittaa. Eurooppalaisesta ja taloudellisesta näkökulmasta tämä on yllättävä lähestymistapa. Koko EU-alueella kärsitään ennätyskorkeasta työvoimapulasta ja tilanteen ennakoidaan pahenevan lähivuosina. Samaan aikaan megatrendit, erityisesti vihreä siirtymä ja digitalisaatio muuttavat osaamistarpeita.

Suomessa tuottavaa työtä tehdään aivan liian vähän. Lisäksi vientituotteita ei juuri enää ole, koska "korkeasta koulutuksesta" huolimatta, ei osata kuitenkaan riittävästi viennin näkökulmasta. Tai siis kansainvälisillä markkinoilla muut osaavat tuottaa samat asiat huomattavasti meitä halvemmalla, joten mikään ei oikein kannata.

Jatkossa väestön ikääntyminen nostaa väistämättä julkisia menoja. Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksessa rahat ja henkilöstö eivät tule riittämään nykyisellä tavalla organisoidun ja toteutetun sote-palvelujärjestelmän ylläpitoon. Suomen sote-järjestelmä on ollut vuosikymmeniä maailman hajautunein. Kunnat kantoivat raskaan järjestämisvastuun, vaikka niiden kantokyky oli usein heikko. Peruspalvelut jäivät usein epäsuhtaisiksi erikoissairaanhoitoon verrattuna, ja palvelujärjestelmän sisäinen eriarvoistuminen eteni. 

Valtion velkaantumisessa on jo myös kauan ollut kyse saavutetun elintason keinotekoisesta ylläpitämisestä sen pisteen jälkeen, kun valtion tulot eivät ole enää riittäneet totutun elintavan ja toimintamallin rahoittamiseen. Kun meidän äänestäjien elintasosta on pidetty kiinni gallupien ja vaalien pelossa, on valtion tulojen ja menojen erotus maksettu lisävelalla jo ennen ulkoisia vaikeuksia. Ja koska inflaatiokin tulee Suomeen ”annettuna” euroalueelta, ykköskeino parantaa kansalaisten elintasoa ja ostovoimaa olisi talouskasvu.

Kun velkaantuminen kuitenkin näyttää edelleen väistämättömältä, pitää pohtia vakavasti, mihin velkarahaa käytetään. 30 vuotta sitten pääministeri Esko Ahon hallitus lisäsi panostuksia tutkimukseen ja tuotekehitykseen, vaikka lama-Suomi oli erittäin ahtaassa tilanteessa. Samaa polkua jatkoivat Lipposen hallitukset. Valtion merkitys ei ollut vähäinen esimerkiksi Nokia-ilmiön syntymisessä. Nyt pitäisi uskaltaa tehdä samanlaisia tulevaisuusinvestointeja, mutta tiedämmekö me, mitä ne nyt olisivat? 

Toisaalta Suomen valtionvelan suhde bruttokansantuotteeseen on edelleen alle EU- ja euromaiden keskiarvojen. Mutta pohjoismaisittain Suomi on selvästi velkaisin valtio ja myös jokaista Baltian maata velkaisempi valtio. Pandemia, Ukrainan sota ja energiakriisi ovat koskettaneet kaikkia valtioita.

Monista edellä kuvatuista syistä johtuen, koulutuskentällä pelättiin rahoitustason merkittävää leikkausta julkisen talouden tasapainottamiseksi ennen viime kevään eduskuntavaaleja. Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelma on koulutuksen resurssien näkökulmasta paljon ennakoitua parempi. Puolueiden vaalilupaukset, ”koulutuksesta ei leikata”, pitivät ehkä paremmin kuin meidän oma uskomme vaikuttamisen ja hyvien perusteiden voimaan. 

Vaalikausi on käynnistynyt verkkaisesti, hallitusneuvottelut kestivät poikkeuksellisen pitkään, kesä meni hallituksen käyttäytymis- ja pelisääntöjä valmistellessa, maailmantilanne on myös ajanut kotimaan politiikan ohi ja tiivistänyt hallituksen rivejä. Lennokkaimmat puheet helppojen ratkaisujen löytämiseksi taloustilanteen parantamiseksi ovat jo kaikonneet, tieto tuskaa lisää, näyttää toteutuvan tässäkin asiassa. 

Nuorten määrän vähetessä keskeinen osaajaresurssimme on aikuisväestö, jonka kouluttautumisesta tulee pitää huolta, jotta osaaminen nopeasti uudistuviin työtehtäviin olisi riittävää. Samantasoisten tutkintojen suorittamista tulisi pyrkiä välttämään ja keskittyä usein pienempiin osaamiskokonaisuuksiin toiminnan tehostamiseksi vaikuttavuuden osalta.

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden keski-ikä Suomessa on jo 28 vuotta. OECD:n alueella se on 21 vuotta ja EU-maissa 20 vuotta. Suomessa moni aikuinen haluaa vaihtaa alaa, päivittää tietojaan tai kouluttautua lisää. Ammatillisella koulutuksella on Suomessa vetovoimaa suhteessa moniin muihin valtioihin. Ongelmana on se, että into ja motivaatio opiskeluun tyssää monella heti alun jälkeen. Toisen asteen ammatillisen koulutuksen läpäisee 72 prosenttia opiskelijoista, lukiokoulutuksessa vastaava osuus on 92 prosenttia.

Se, että nuori tai aikuinen valitsee ammatillisen koulutuksen, on arvokas ja hieno asia. On tärkeää, että yksilö hankkiutuu alalle, joka kiinnostaa – koulutustasosta riippumatta. Hyvä koulutus- ja osaamistaso ovat Suomen keinoja menestyä. Osaavan työvoiman kautta tulee elinvoimaa työmarkkinoille ja koulutus turvaa yksilöä monella tapaa työelämän murroksissa, joissa ammattia voi joutua vaihtamaan useastikin.

Mitä pitäisi tehdä, että saisimme nykyisillä resursseilla aikaan enemmän ja vielä yhteiskunnan sekä ympäristön kannalta kestävällä tavalla? Tarvitaan laaja-alaista vastuun kantamista ja arkirealismia johtopäätösten tekemiseen ja lopulta ennen kaikkea niitä päätöksiä.

Tekoäly ei vie meidän töitä, vaan ihminen, joka sitä osaa käyttää. Tulevaisuuden työntekijällä pitää olla vuorovaikutustaitoja ja taito käyttää tekoälysovelluksia tehokkaasti sekä kykyä vastuun kantamiseen, koska sitä tekoäly ei tule koskaan tekemään tai ottamaan.  Muistetaan, että ”Sivistys on taitoa käyttää tietoa hyvään”.

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian johtaja ja AMKE ry:n hallituksen jäsen Anssi Tuominen työn ulkopuolella: Minut voi tavata työtehtävien ulkopuolella mökillä ja luonnossa liikkumassa ja aivan erityisesti pysähtymässä. Antiikkihuonekalut ovat kiinnostaneet usein vaivaksi asti.

Takaisin