07.05.2021
Opiskelijoiden lisääntynyt pahoinvointi ja erityisesti kasvaneet mielenterveysongelmat on tunnistettu laajasti yhteiskunnassa, mutta konkreettiset teot puuttuvat edelleen. Uusimman kyselyn mukaan 60 % ammattiin opiskelevista on kokenut etäopiskelun henkisesti raskaasti. Kun samaa asiaa kysyttiin koronapandemian alkaessa, vastaava luku oli vajaa 50 %. Ongelmat eivät kuitenkaan ole syntyneet vain koronan myötä, vaan pahentaneet olemassa olevaa tilannetta. Amis-tutkimuksen mukaan vuonna 2018 jopa 51 % vastaajista kertoi, ettei ollut saanut tarvitsemaansa apua ongelmiin opiskeluhuollosta. Nuorisobarometrin 2020 mukaan 33 % vastaajista ei osaa sanoa tai on eri mieltä siitä, että saisi tarvittaessa hoitoa mielenterveysongelmiin.
Luvut ovat karua katsottavaa, ja saatavat todellisuudessa olla kuvattua pahemmat. Kaikkein eniten tilanteesta kärsivät eivät välttämättä edes jaksa vastata erilaisiin kyselyihin. On ensiarvoisen tärkeää taata viimein riittävät mielenterveyspalvelut opiskelijoille. Panostus siihen on takuu siitä, että syrjäytyminen ei jatku ja tulevaisuudessa meillä on jaksavia ja hyvinvoivia työntekijöitä yhteiskunnan eri sektoreilla. Kyse on myös tietysti siitä, että jokaisella on oikeus voida hyvin. Ammattiin opiskelevat siirtyvät suurimmissa määrin koulusta suoraan työelämään ja ovat siellä jo opintojen aikana, ja työssä onnistuminen edellyttää hyvinvointia – kukaan ei jaksa kauaa valmiiksi ylikuormittuuneena.
Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa menettää yhtäkään nuorta yhteiskunnan ulkopuolelle inhimillisistä eikä taloudellisista syistä, koska apua ei ole pystytty takaamaan. Riittävien palveluiden takaamisen lisäksi on tärkeää, että opiskelijat ovat tietoisia niistä. Koronan jatkuessa olisi tarpeen soittaa läpi kaikki toisen asteen opiskelijat läpi, ja saada tarkempaa tilannekuvaa todellisesta voinnin tasosta ja ohjata oikeiden palveluiden piiriin. Tämä ei vaatisi kohtuuttomia määrää resursseja, mutta auttaisi paljon tilanteen kokonaiskuvan hahmottamisessa ja ongelmien ennaltaehkäisemisessä.
Palveluiden takaamisen lisäksi myös muilla tavoin voidaan edesauttaa opiskelijoiden hyvinvointia. Nuoria on kuultava aidosti kaikilla päätöksenteon tasoilla niin oppilaitoksista kuntiin, kunnista maakuntiin kuin maakunnista valtakunnan päätöksentekoon. Koronan aikana on saatu oppilaitoksista hyviä toimintamalleja, kun opinnoissa on vahvemmin kysytty opiskelijoiden mielipiteitä opetuksen sisältöön ja toteutustapoihin. Näistä käytänteistä tulisi puhua enemmän ja jakaa eteenpäin. Osallisuutta ja yhteisöllisyyttä luomalla ja vahvistamalla voidaan vaikeiden aikojen keskellä huolehtia yhteenkuuluvuuden tunteesta ja vuorovaikutuksesta. Kyse ei tarvitse olla aina suurista asioista, vaan yksinkertaisesti opiskelijoiden mielipiteen kysymisestä ja huomioimisesta pienissäkin oppilaitoksen arjen asioissa.
Nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen rooli nuorten ja opiskelijoiden vaikuttamisen väylänä ja hyvinvoinnin edistäjänä on valtakunnallisesti hyvin tärkeää. Sen lisäksi paikallisella tasolla opiskelijakunnat tekevät paikallisesti kaikkien opiskelijan mielipiteen kuulemiseksi ja yhteisöllisyyden lisäämiseksi töitä. Ammatillisten opiskelijoiden kiinnostus vaikuttamiseen on muita opiskelumuotoja heikompaa, jonka takia on lisättävä merkittävästi tietoisuutta erilaisista mahdollisuuksista.
Nuorille on tarjottava aitoja vaikuttamisen keinoja, joissa myös vaikuttamismahdollisuudet ovat todellisia. Vaikka ammatillisen koulutuksen laki määrittää, että kaikissa oppilaitoksissa tulee olla opiskelijakunnat, on todellisuus hyvin vaihtelevaa ala- ja oppilaitoskohtaisesti. Opiskelijakuntatoimintaa täytyy vahvistaa ja varmistaa niiden toimintaedellytykset myös korona-aikana sekä luoda uudenlaisia, kevyempirakenteisia vaikuttamisen muotoja. Hyvinvoinnin perusta saadaan riittävillä palveluilla, laadukkaalla opetuksella ja hyvällä yhteisöllä, ja osallisuus luodaan aidoilla vaikuttamismahdollisuuksilla ja todellisella opiskelijoiden äänen kuuntelemisella.
OSKU ry:n edunvalvonnan koordinaattori Emma Holsti työn ulkopuolella: toimin mukana politiikassa ja yritän ehtiä juoksemaan parhaani mukaan. Kesäisin purjehdin ja uin, erityisen lähellä sydäntä on mökki saaristossa.
Emma Holsti
edunvalvonnan koordinaattori, OSKU ry
Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry
Eteläranta 10
00130 Helsinki