Osaaminen auttaa myrskyissä

19.06.2023

Odottavan aika on pitkä, tällä kertaa odotus kesti lähes 80 päivää. Viime perjantaina julkistettiin uusi hallitusohjelma huolellisen valmistelun jälkeen. Sen pohjalta suomalaista yhteiskuntaa lähdetään uudistamaan.

Hallituksen muodostaja Petteri Orpo sanoi hallitusohjelman julkistamistilaisuudessa, että yksi Suomen menestyksen kulmakivistä on osaaminen ja tulevaisuutta lähdetään rakentamaan osaamisen varaan. Suomen on pärjättävä myrskyissä. 

Ammatillisen koulutuksen yhteiskunnallinen merkitys on tunnistettu hallitusohjelmassa hyvin. Jokaisesta nuoresta halutaan pitää kiinni ja varmistaa opintojen jälkeinen sijoittuminen työelämään tai jatko-opintoihin. Jatkuvan oppimisen palveluja uudistetaan ottamalla koulutustarjontaan lyhyitä osaamiskokonaisuuksia. Suomalainen huoltovarmuus halutaan turvata kohdentamalla koulutustarjontaa kriittisille aloille.

Mikä tärkeintä, vaalilupaukset pidettiin. Ammatilliseen koulutukseen ei kohdennu merkittäviä resurssivähennyksiä ja se antaa hyvän signaalin koulutuksen kehittäjille. Ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmää tullaan uudistamaan, mutta siihen koulutuksen järjestäjät ovat tottuneet viime vuosina. 

Täydellisyyden vaatimuksia hallitusohjelma ei kuitenkaan saavuta. Epäselväksi jää iso kysymys, miten ikärakennemuutokset vaikuttavat toisen asteen koulutuksen järjestämiseen. Nuorten määrä tulee vähenemään merkittävästi useammassa maakunnassa. 

Hallituksen muodostaja Petteri Orpo lupasi uudistusten lähtevän nopeasti liikkeelle. Sen vuoksi on hyvä nauttia kesästä, rentoutua ja kirkastaa ajatuksiaan syksyn kiireisiin.

Hyvää kesää ja aurinkoa!

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän johtaja, rehtori ja AMKE ry:n hallituksen jäsen Pasi Artikainen työn ulkopuolella: Harrastan porrastreeniä, tennistä ja ulkoilen koiran kanssa. 

Kirjoittaja

Pasi Artikainen
kuntayhtymän johtaja, rehtori, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu

Artikainen Pasi

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Eteläranta 10
00130 Helsinki

toimisto@amke.fi