Oppilaitosyhteisössä on voimaa

16.11.2015

Ammatillinen koulutus on vaikeiden aikojen ja suurten muutosten edessä. Siihen kohdistuvat massiiviset säästöt sekä perustavanlaatuinen uudistaminen tulevat haastamaan koko kentän ja sen kaikki toimijat. Ammatillisen koulutuksen uudistamista tehtäessä pitää pystyä tarkastelemaan niitä asioita, jotka tekevät suomalaisesta ammatillisesta koulutuksesta vetovoimaisen, laadukkaan sekä vahvan.

Yksi ammatillisen koulutuksen suurimmista voimavaroista on sen oppilaitosyhteisö. Oppilaitosyhteisö on pystynyt tarjoamaan opiskelijoille ympäristön, jossa he ovat yhdessä osaavan ja ammattitaitoisen henkilökunnan sekä muiden opiskelijoiden tuella päässeet opiskelemaan itsensä ammattilaisiksi ja tulevaisuuden huippuosaajaaksi. Mielestäni onkin erittäin tärkeää pitää nimenomaan tästä kiinni ja lähteä miettimään, kuinka pystymme hyödyntämään oppilaitosyhteisöä entistä paremmin ja tehokkaammin.

Oppilaitosyhteisön parempi ja tehokkaampi hyödyntäminen ja sen hahmottaminen keskeiseksi opiskelijoita ja oppimista tukevaksi sosiaaliseksi voimavaraksi on myös syytä huomioida reformia tehdessä. Meidän tulee tarkastella, miten reformi voisi rakenteiden uudistamisen lisäksi tukea myös entistä vahvemman ja paremman oppilaitosyhteisön luomista. Oppilaitosyhteisö voisi antaa ammatilliselle koulutukselle täysin uudenlaisia tekemisen mahdollisuuksia, joissa kehitetään elämässä ja työpaikoilla tarvittavia sosiaalisia taitoja, elämänhallintaa sekä johtamisen ja ryhmässä toimimisen taitoja. Nämä ovat nimenomaan niitä taitoja joiden merkitys korostuu tulevaisuuden työelämässä. Oppilaitosyhteisö on se paikka, jossa niitä harjoitellaan. Tukemalla näiden taitojen kehittymistä pidämme huolta siitä, että mahdollisimman moni nuori valmistuu ammatillisesta koulutuksesta sellaisilla valmiuksilla, jotka kannattelevat häntä läpi työelämän, auttavat häntä uudelleen kouluttautumaan tarvittaessa ja toimivat myös yrittäjyyden kulmakivenä.

Ammatillisen koulutuksen reformia tehdessä meidän täytyy ottaa kaikki toimijat mukaan keskustelemaan. Ammatillisen koulutuksen kokemusasiantuntijoina toimivat opiskelijat, opettajat ja koulutuksen järjestäjät tuntevat ammatillisen koulutuksen vahvuudet, heikkoudet sekä haasteet. Reformin pitää pystyä tarkastelemaan ammatillista koulutusta kokonaisuutena ja ottaa myös tulevat haasteet huomioon. Pääsemme kaikkien kannalta parhaaseen lopputulokseen kun kaikkien asiantuntijoiden osaamista arvostetaan ja hyödynnetään. On aika kääriä hihat ja viedä suomalainen ammatillinen koulutus seuraavalle tasolle.

Kirjoittaja

Musa Jallow
Vt.puheenjohtaja Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto - SAKKI ry

Jallow Musa

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Eteläranta 10
00130 Helsinki

toimisto@amke.fi