07.12.2020
Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry syntyi kymmenen vuotta sitten varsin erilaiseen tilanteeseen kuin missä olemme juhlavuotena 2020. Ilmastonmuutos, väestökehitys, pandemia ja teknologinen murros haastavat yksilöitä ja työyhteisöjä ylläpitämään ja lisäämään osaamistaan.
Jatkuva oppiminen ammatillisessa koulutuksessa
Jatkuvan oppimisen uudistus on Marinin hallituksen hallitusohjelman keskeisimpiä linjauksia. Sen yhtenä tavoitteena on parantaa pienissä ja keskisuurissa yrityksissä työskentelevien osaamista. Ammatillisella koulutuksella on jo nyt käytössään monenlaisia mahdollisuuksia toteuttaa tavoite. Kolme vuotta sitten uudistunut lainsäädäntö mahdollistaa entistäkin joustavammin kymmenien eri alojen perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintojen ja tutkinnon osien suorittamisen. Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma, jossa tunnustetaan opiskelijan aiempi osaaminen ja suunnitellaan yksilölliset tavat hankkia osaamista. Tarjolla on myös muita osaamisen kehittämisen palveluita ja niihin löytyy monenlaisia rahoitusratkaisuja.
Löytävätkö yrittäjät ammatillisen koulutuksen palvelut?
AMKEn ensimmäisinä vuosina olin jäsenenä sen työelämävaliokunnassa. Jo silloin pohdimme sitä, miten asiakkaat parhaiten löytäisivät ammatillisen koulutuksen tarjonnan. Keskustelimme työelämäpalvelujen yhteisestä brändistä ja viestinnästä. Ehkä aika ei silloin vielä ollut sille kypsä, mutta joko nyt on?
Markkinoita palveluille ainakin on, ja uusia tuotteita voidaan kehittää rajattomasti. Myös muuta yhteistyötä on tarpeen syventää ja laajentaa. Yrittäjä tarvitsee koulutusten lisäksi uusia toimintamalleja, työvoimaa ja verkostoja. Ammatillisista oppilaitoksista voi parhaimmillaan tulla yritysten tärkeitä kehittämiskumppaneita ja yhteisistä oppimisympäristöistä alueidensa innovaatio- ja elinvoimakeskuksia.
Miten viestintää ja yhteistyötä lisätään?
Suomen Yrittäjät on tänä vuonna toteuttanut Opetushallituksen rahoittamaa viestintähanketta yhdessä AMKEn ja useiden koulutuksen järjestäjien kanssa. Vinkkejä yrittäjille suunnattavaan viestintään löytyy hankkeen sivuilta.
Julkistimme tänä syksynä myös Yrittäjäystävällistä ammatillista koulutusta -kehittämisohjelman. Ohjelmassa tuodaan esille pk-yritysten ja yrittäjien näkemyksiä ammatillisen koulutuksen keskeisistä kehittämiskohteista ja niistä toimenpiteistä, joiden avulla yritysten ja ammatillisen koulutuksen yhteistyö syvenisi ja laajenisi. Yhteistyö on kaksisuuntainen tie ja tästä on hyvä jatkaa yhteistä matkaa. Parhaimmat onnittelut 10-vuotiaalle syntymäpäiväsankarille!
Suomen Yrittäjien koulutusasioiden asiantuntija Marja Vartiainen työn ulkopuolella: Lenkkeilen koirien kanssa luonnossa ja otan paljon valokuvia. Myös erityyppiset musiikkitapahtumat, konsertit ja festarit ystävien kanssa ovat normaaliaikoina parasta vapaa-ajan viettoa.
Marja Vartiainen
koulutusasioiden asiantuntija, Suomen Yrittäjät
Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry
Eteläranta 10
00130 Helsinki