12.05.2015
Huomenna keskiviikkona hallitusneuvottelut etenevät talousasioihin, kunhan maahanmuutosta, EU-, turvallisuus- ja ulkopolitiikoista saadaan sopu puolueiden kesken. Ministeriökohtaisista leikkauksista tehdään lehtitietojen mukaan päätöksiä ensi viikolla. Silloin punnitaan myös koulutuksen painoarvo.
Moni poliitikko on lupaillut tai vaatinut, että koulutuksesta ei pitäisi enää säästää. Viime vaalikaudella OKM hallinnonalalta leikattiin noin 13 % eli saman verran kuin hallinnonalan osuus koko budjetista oli.
On mahdollista, että talouden raamien jälkeen ei tehdä ministeriökohtaisia linjauksia. Nehän jäävät hallituksen tulevaan toimintasuunnitelmaan. Strategiaryhmä voi työstää yhteisen tahtotilan opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan tärkeimmistä uudistustarpeista ilman koulutuspoliitikkojen ryhmätyötä.
Näin vältettäisiin ison linjan katoaminen pieniin yksityiskohtiin.
Jos näin käy, kesällä valmisteltava hallituksen hallintosuunnitelma ei jää virkamiesten kirjoitettavaksi vaan työstä vastaavat kolmen hallituspuolueen poliitikot. Samalla valta liukuisi virkamiehiltä kansan valitsemille edustajille. Hallituspuolueiden edustajat eduskunnan valiokunnissa vaikuttavat entistä vahvemmin hallituksen linjauksiin strategisen hallitusohjelman myötä.
Nähtäväksi jää helpottuuko vai vaikeutuuko etujärjestöjen ja lobbareiden työ hallitusohjelman uudistuessa. Ainakin aktiivisen vaikuttamisen aika pitenee.
Työskentelytapa poikkeaa täysin esim. 2007 hallitusohjelmaneuvotteluissa, jossa eri hallinnonalojen ryhmät, valtiontalous mukaan lukien, työskentelivät rinnakkain. Tuolloin neljän puolueen hallituksen ohjelma valmistui pitkässä viikonlopussa.
Vihiä yhteiskuntasopimuksen luonnoksesta
Viime viikolla kaatuneen yhteiskuntasopimuksen luonnoksessa puhuttiin ammatillisen koulutuksen rakenteiden ja rahoituksen kokonaisuudistuksesta. Helsingin Sanomien mukaan rahoitusjärjestelmällä haluttiin kannustaa koulutuksen järjestäjiä mahdollistamaan siirtymät oppilaitosmuotoisesta koulutuksesta oppisopimuskoulutukseen. Tämä kuulostaa järkevältä ”kannustinloukon” purkamiselta.
Luonnos on linjassa Perussuomalaisten ja Kokoomuksen ennen vappua Juha Sipilän kysymyksiin jättämien vastausten kanssa.
Kokonaisuudistuksen ongelma on, että keskittyy jälleen hallintoon unohtaen sisällöt eli tasalla olevat tutkinnot ja opetusmenetelmät unohtuivat jälleen kerran.
Rakenteiden uudistamisen tavoitteet ovat hämärän peitossa, mutta Juha Sipilä on luvannut leikkausten lisäksi rakenteellisia uudistuksia. Keskusta tuskin nostaa esiin kerran jo kaatunutta yritystä ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon uudistamisesta ministeriön johdolla, minkä oppositiopuolueet helmi-maaliskuussa kaatoivat.
Petri Lempinen
Toimitusjohtaja AMKE ry
Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry
Eteläranta 10
00130 Helsinki