Ohjaako rahoitusmalli oikeanlaiseen toimintaan?

06.09.2019

Ammatillisen koulutuksen nykyinen rahoitusmalli otettiin käyttöön vuoden 2018 alussa. Tällä hetkellä olemme vielä siirtymävaiheessa. Reformin mukaisen rahoituksen on määrä toimia täydessä laajuudessa vuonna 2022. Tällöin perusrahoituksen osuus on 50%, suoritusrahoituksen 35% ja vaikuttavuusrahoituksen 15% kokonaisrahoituksesta. Kokonaisrahoitus puolestaan muodostuu valtion talousarvion perusteella määrärahasta, josta on vähennetty strategiarahoituksen osuus 0-4%.

Rahoituksen kohdistuminen eri koulutuksen järjestäjille riippuu niiden tuottamien suoritteiden suhteellisesta osuudesta koko maan suoritteista. Samaan aikaan kun uutta rahoitusmallia ajetaan sisään, koulutuksen järjestäjät alkavat saada vähitellen tietoa niin omien kuin koko valtakunnan suoritemäärien toteumista. Näiden tietojen perusteella niiden on mahdollista ennakoida tulevaa rahoitusta ja optimoida toimintaansa.

Reformin ja rahoituksen yhtenä tavoitteena on parantaa opintojen läpäisyä. Tähän pyritään osaamisperusteisuudella, jolloin opinnoissa hankitaan vain sellaista osaamista, mitä oppijalla ei vielä ole. Myös suoritusrahoitus kannustaa koulutuksen järjestäjiä siihen, että tutkintoja ja tutkinnon osia syntyy mahdollisimman tehokkaalla tavalla.

Toimiiko rahoitusmalli tavoitteen mukaisesti? Suoritettujen tutkintojen ja tutkinnon osien määriä seurataan kalenterivuosittain siten, että ne vaikuttavat kyseistä kalenterivuotta seuraavaa vuotta seuraavan vuoden rahoitukseen. Toteutuneisiin opiskelijavuosiin pohjautuva perusrahoitus toimii myös edellä kuvatulla viiveellä. Erona suoritusrahoitukseen on kuitenkin se, että opiskelijavuosikertymä syntyy sen perusteella, kuinka monta päivää kukin opiskelija kyseisen kalenterivuoden aikana on opiskellut. Synnyttääkö rahoitusmalli siis oppilaitoksessa kiusauksen viivästyttää opiskelijoiden valmistumista perusrahoituksen maksimoimiseksi?

Tilanne kärjistyy myös siitä syystä, että ammatillisen koulutuksen kysyntä vaihtelee melkoisesti kasvukeskusten ja tyhjenevien maakuntien välillä. Päättäjiltä vaaditaan asioiden oikean tilan ymmärtämistä, jotta kansalaisten yhdenvertainen kohtelu ja koulutuksen järjestäjien toimintaedellytykset voidaan turvata. Poliittisessa retoriikassa viime aikoina runsaasti viljelty aloituspaikkaratkaisu ei suinkaan ole kaikille alueille sopivin. Muuttotappioalueilla toimivat oppilaitokset tarvitsevat kipeästi opiskelijakohtaisen yksikköhinnan selkeää korotusta, eivät lisää aloituspaikkoja. Jos näihin aitoihin tarpeisiin löydetään oikeat lääkkeet, riskit järjestelmän väärinkäytölle pienenevät.

Reformia ja rahoitusmallia on syytä arvioida lähiaikoina. Ymmärtääkseni näin on tarkoituskin toimia. Arvioinnissa tärkeää on avoimuus, jolloin ”kissa nostetaan pöydälle” ja katsotaan, vastaako arjen toiminta lainsäädännölle asetettuja tavoitteita. Arvioinnin pohjalta pitää olla valmius tarvittaviin korjausliikkeisiin, mikäli niihin on aihetta. Se on joka tapauksessa selvää, että rahoituksen tasoa on nostettava, jos ja kun ammatilliselta koulutukselta edellytetään korkeaa laatutasoa ja vahvaa vaikuttavuutta.

Takaisin