Koulutus vahvistaa yhteiskunnallista osallisuutta

05.09.2023

Yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja syrjimättömyys nousivat politiikan keskiöön kesän aikana. Hyvä niin. Kyse on perus- ja ihmisoikeuksista, joiden on tarkoitus taata kaikille mahdollisuudet kouluttautumiseen, työntekoon ja palveluiden saamiseen. Keskustelu antoi tärkeän muistutuksen siitä, ettei ketään saa syrjiä esimerkiksi iän, ihonvärin, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Kyseisten tavoitteiden saavuttaminen koskee mitä suuremmissa määrin myös koulutuksen järjestäjiä. Esimerkiksi yhdenvertaisuuslaki velvoittaa jokaisen koulutuksen järjestäjän edistämään yhdenvertaisuutta sekä toteuttamaan vammaisen opiskelijan tarvitsemat kohtuulliset mukautukset. Koulutuksen järjestäjällä tulee lisäksi olla voimassa oleva yhdenvertaisuussuunnitelma, joka mahdollistaa yhdenvertaisuustilanteen arvioinnin ja systemaattisen kehittämisen.

Ammatillisen koulutuksen opiskelijat ovat monimuotoinen joukko eri-ikäisiä ja erilaisista taustoista tulevia ihmisiä. Tämä antaa ammatilliselle koulutukselle erinomaiset lähtökohdat toimia keskeisenä yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistäjänä koko yhteiskunnassa.

Opiskeluun sisältyvä henkilökohtaistaminen on oiva yhdenvertaisuustyökalu. Henkilökohtaistamisessa jokaiselle ammatillisen koulutuksen opiskelijalle suunnitellaan ja toteutetaan hänen tarpeitaan vastaava opintopolku. Lisäksi tunnistetaan ja tunnustetaan opiskelijan aiempi osaaminen ja suunnitellaan, miten ja mitä uutta osaamista hän hankkii, miten osaaminen osoitetaan sekä mitä ohjausta, tukea tai mahdollisia erityisen tuen toimia opiskelija tarvitsee hänen elämäntilanteensa huomioiden. Kaikissa näissä vaiheissa on kyse mitä suuremmissa määrin myös opiskelijoiden yhdenvertaisuuden edistämisestä.

Henkilökohtaistamisen toteuttaminen voi tapahtua eri tasoilla, kuten oppimateriaalien valinnassa, opetusmenetelmien räätälöinnissä ja tukitoimien tarjoamisessa oppijoille. Se voi vaatia opettajilta joustavuutta, monipuolisia pedagogisia taitoja sekä tiivistä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Tämä puolestaan edellyttää riittäviä resursseja: koulutettua henkilöstöä sekä selkeiden ohjeistusten ja käytäntöjen luomista.

Syrjimättömyyden tavoite on keskeinen koko yhteiskunnassa. On välttämätöntä, että monimuotoisuudesta keskustellaan positiiviseen ja rakentavaan sävyyn. Uuden oppimisella ja tiedon lisäämisellä on tässäkin keskeinen merkityksensä. Ammatillisen koulutuksen on tärkeä ottaa vahva roolinsa yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäjänä.

Akavan johtava asiantuntija, AMKEn Ammattiosaamisen valiokunnan jäsen, Miika Sahamies työn ulkopuolella: Harrastuksiin kuuluu italian alkeet ja koirien silittely.

Tutustu myös AMKEn haasteeseen: Syrjimätön amis on jatkuvaa kehittämistä

Kirjoittaja

Miika Sahamies
Johtava asiantuntija, Akava ry

Sahamies Miika

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Eteläranta 10
00130 Helsinki

toimisto@amke.fi