Koulutuksen tasa-arvosta

25.02.2019

Koulutuksen tasa-arvoa pohdittaessa on hyvä miettiä ensin näkökulmaa, jonka valitsee. Jos asiaa ajattelee maailmanlaajuisesti, pohdinta on hyvin erilaista kuin vain Suomen tai Euroopan näkökulmasta. Suomen näkökulmasta katsottaessa ei välttämättä tule ajatelleeksi, että monessa maassa tyttöjen kouluttaminen katsotaan vähemmän tärkeäksi kuin poikien kouluttaminen. Jos perheellä on varaa kouluttaa vain osa lapsista, kouluun lähetetään pojat. Maailman kaikissa matalan tulotason maissa vain 60 % tytöistä suorittaa peruskoulun. Maailman 30-vuotiaiden miesten keskimääräinen opiskeluaika on keskimäärin 10 vuotta, mutta naisilla se on 9 vuotta.*

Suomen sisälläkin on hyvin erilaisia lähtökohtia riippuen siitä, mitä opiskeluvaihtoehtoja omalla asuinpaikkakunnalla on tai onko mahdollisuutta lähteä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Kaupungistuminen tuo haasteita niille, jotka haluaisivat opiskella omalla kotipaikkakunnallaan kaukana isoista kaupungeista. Eri tutkimusten mukaan myös vanhempien koulutus vaikuttaa lasten koulutukseen: akateemiset vanhemmat haluavat lapsillensa yliopistokoulutuksen, ammattiin opiskelleet vanhemmat puolestaan arvostavat lastensa ammatillista tutkintoa.**

Suomessa nuoren siirtyessä peruskoulusta toiselle asteelle, hänen valintoihinsa vaikuttaa se, haluaako hän lukio- vai ammattikoulutusta: onko jompikumpi näistä sijaintinsa puolesta lähellä, onko kaksoistutkintomahdollisuutta, kumpaan koulutukseen kaveripiirissä hakeudutaan, mitä aloja lähiamiksessa voi opiskella ja samoin, onko lukiossa uudenlaisia valinnan mahdollisuuksia. Onneksi mikä tahansa opiskelupolku voi jatkua ihan tohtoritasolle asti, oli toisen asteen valinta sitten ammattikoulutus tai lukio.

Vaativan erityisen tuen opiskelijoiden tasa-arvo on sitä, että heille tarjotaan mahdollisuus opiskella sellaisia asioita ja sellaisiin ammatteihin, joista he itse ovat kiinnostuneita. Tasa-arvo on myös sitä, että heille annetaan pienemmissä opiskeluryhmissä henkilökohtaisesti suunniteltu tuki ja tarpeelliset mukautukset ja poikkeamat, jotta opinnot sujuvat. Näissä asioissa vaativan erityisen tuen oppilaitokset ovat täynnä ammattilaisia, jotka huolehtivat yksilöllisen tuen onnistumisesta. 

Täydellinen inkluusio ei ole ratkaisu, joka takaa jokaiselle parhaan mahdollisen opintien. Se ei itse asiassa takaa opiskelurauhaa ja -mahdollisuuksia välttämättä kenellekään. Erityistä tukea tarvitsevista opiskelijoista puhuttaessa täytyy muistaa, että kaikki ovat yksilöitä ja jokaisella on erilainen tuen tarve. Suuri osa erityisopiskelijoista pärjää yleisessä ammatillisessa oppilaitoksessa, kunhan saavat tarvitsemansa tuen. Mutta jos isossa opiskelijaryhmässä muutama vaativaa erityistä tukea tarvitseva vie kaiken tuen ja huomion, itsenäisemmin pärjäävät jäävät vähemmälle tuelle. ”Positiivinen syrjintä” on sallittua ja juuri tätä varten enemmän tukea tarvitsevat ovat oikeutettuja vähän enempään kuin itsenäisemmin pärjäävät. Tämä on mielestäni kaikkien parhaaksi. 

*Nämä ja monta muuta mielenkiintoista faktaa löytyy mainiosta kirjasta ”Faktojen maailma”, jonka on kirjoittanut Hans Rosling, Ola Rosling ja Anna Rosling Rönnlund.

**”Kolme näkökulmaa koulutuksen valikoituvuuteen, Nuorten koulutusvalinnat tilastojen ja kertomusten valossa”; Saari J., Aarnio L., & Rytkönen M., Otus, 51/2015
 

Takaisin