Kiirettä pitää

29.11.2019

Viime hallituskaudella keskusteltiin paljon lainsäädännön valmistelusta. Esitettiin epäilyjä siitä, että laadukasta lainsäädäntöä ei synny ylettömässä kiireessä ja vahvassa politiikkaohjauksessa. Viimeinen perälauta tuntui olevan perustuslaki, jonka tulkintoihin erityisesti soten lakityöstö kerta toisensa jälkeen tyssäsi.

Sote jäikin tekemättä, mutta ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö uudistettiin perinpohjaisesti. Edellisellä hallituskaudella sekin oli kokenut soten kohtalon, mutta tehty pohjatyö antoi reformille vauhtia. 

Ammatillisen koulutuksen uudessa lainsäädännössä rahoitusmalli mukaan lukien on monia hyviä elementtejä. Siinä missä uusi lukiolaki on sipistelyä, ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö on oikeasti vaikuttava. Silti kiire on vaikeuttanut senkin toimeenpanoa, vaikkakaan ei niin paljon kuin uudistuksen kannalta onnettomasti ajoittunut rahoitusleikkaus. Tässä vaiheessa tarvitaan kuitenkin ennen muuta toimintarauhaa. 

Yhteiskunnalliseen keskusteluun on iskostunut epäily siitä, onko laajan lainsäädännön tekeminen ylipäätään mahdollista yhden hallituskauden aikana. Tämä näkyy myös nykyisen opetusministerin selkeässä pyrkimyksessä saada oppivelvollisuuden laventamisen sääntely valmiiksi siten, että laki voitaisiin ottaa käyttöön jo vuonna 2021. Aikataulu on vähintäänkin kunnianhimoinen, vaikkakin poliittisen agendan näkökulmasta ymmärrettävä. Mutta kiirettä pitää.

Saattaa olla niinkin, että pyrkimys hallita lainsäädännöllä todellisuutta ei kulje yhteen tahtiin nopeasti muuttuvan työelämän ja väestörakenteen kanssa. Säännöt tarvitaan, mutta ehkä entistä enemmän puitelakeina, joiden sisällä voidaan tehdä kevyempää sääntelyä ja ohjeistusta. Luottamusyhteiskunnassa ei esimerkiksi koulutuksen järjestäjille tarvitse hakata kiveen kaikkea.

Kiireen tuntu ja hanketyyppisesti pirstaloitunut rahoitus eivät ole hyviä rakennuspalikoita vakauteen ja pitkäjänteisyyteen. Koulutuksen parissa onkin toivottu kokonaiskuvaa ja -näkemystä koulutusjärjestelmän tulevaisuudesta informaalisen ja nonformaalisen jatkuvan oppimisen uudessa maailmassa. Se kun viimeistään haastaa järjestelmän alustat, rajat ja lokerot.

Tämä noteerattiin myös Rinteen hallituksen ohjelmassa kirjauksena koulutuksen 2030 tiekartasta. Toteutuksena tiekartta on eduskunnalle ensi vuoden lopussa annettava koulutuspoliittinen selonteko. Sen suurina ajureina ovat koulutus- ja osaamistason nosto, koulutuksellisen tasa-arvon vahvistaminen, lasten ja nuorten hyvinvointi sekä yleisesti Suomen houkuttavuus opiskelun ja tutkimuksen tekemiseen ja niihin liittyviin investointeihin.

Li Anderssonin esittämään ajatukseen siitä, että koulutuspoliittinen selonteko saisi parlamentaarisessa prosessissa saman painoarvon kuin puolustuspoliittinen, voi vain yhtyä. Se kuitenkin tarkoittaa kansakunnan kannalta keskeisten ja suurimpien yhteisten nimittäjien kirjaamista eduskunnan yhteisenä tahtotilana. Selonteolle olisi myös luotava jatkuvuus ja tarkastelukohdat 2030-luvulle saakka.

Koulutus kyllä ansaitsisi tämän.

Takaisin