06.05.2022
Me kaikki tiedämme, että rahaa ei koskaan ole riittävästi kaikkiin mahdollisiin tarpeisiin. Näkymät lähivuosille eivät ammatillisen koulutuksen rahoituksen kannalta ole kovinkaan valoisat, kun huomioimme koronapandemian ja Ukrainan sodan vaikutukset valtion talouteen.
Samalla kun tuskailemme riittämättömän rahoituksen kanssa, hukkaamme vuodesta toiseen valtavan määrän resursseja tehottomuuteen. Yksi merkittävimmistä tekijöistä on tietojärjestelmien kokonaisuus, jota ei millään tunnuta saatavan kuntoon.
Ammatillisen koulutuksen reformin yhteydessä kaikki koulutuksen järjestäjät joutuivat anomaan järjestämislupaa uudelleen. Tässä olisi ollut mainio paikka edellyttää oppilaitoksilta liittymistä valtakunnallisiin järjestelmiin. Oppilaitokset toteuttavat kaikki samaa yhteiskunnallista tehtävää ja ovat saman rahoitusjärjestelmän alaisia. On siis tarkoituksenmukaista harmonisoida tietojärjestelmät. Yhden laadukkaan järjestelmän kehittämiseen käytetyt resurssit ovat murto-osa siitä, kuinka paljon kaikki oppilaitokset käyttävät rahaa ja henkilöresursseja osaoptimoituihin ja laadultaan puutteellisten järjestelmien kehittämiseen ja ylläpitoon.
Parhaillaan AMKE:n piirissä pohdimme opintohallintojärjestelmien tulevaisuutta. Kun valtionhallinto ei tarttunut härkää sarvista, meidän pitää nyt keskenämme löytää ratkaisu, jolla pääsemme askelen eteenpäin asiassa. Tehdyn tutkimuksen mukaan nyt käytössä olevien järjestelmien käyttäjätyytymättömyys on murskaava. Itse en ole työurallani tavannut näin selkeää viestiä laajalta asiakaskunnalta valtakunnallisille järjestelmätoimittajille. Viestin pitäisi siis olla kirkas: radikaali parannus asiaan on saatava mahdollisimman pian.
AMKE ry:llä on keskeinen koordinaatiorooli asian saamisessa liikkeelle. Oppilaitokset ovatkin tästä kiitollisia. AMKE ry:n tehtävä on kuitenkin ensi sijassa edunvalvonta, joten hanke pitää organisoida oppilaitosyhteistyönä. Toivon hartaasti, että asia etenee päätösasteelle lähikuukausien aikana.
Länsirannikon Koulutus Oy WinNovan toimitusjohtaja Lasse Schultz työn ulkopuolella:
Olen aktiivikuntoilija (juoksu, pyöräily, rullaluistelu ja hiihto). Lisäksi olen tiiviisti mukana oman seurakuntani toiminnassa sekä Gideon-järjestössä, jossa olen parhaillaan kansainvälisen hallituksen jäsen.
Lasse Schultz
toimitusjohtaja, Länsirannikon Koulutus Oy WinNova
Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry
Eteläranta 10
00130 Helsinki