17.08.2021
Koulujen alku ja koronaepidemian kiihtyminen nostivat jälleen pinnalle vilkkaan keskustelun etäopetuksesta. Opiskelijoiden ja opettajien kaipuu ja yhteiskunnan paine lähiopetukseen ovat suuria. Onneksi lukuvuosi on voitu aloittaa pääsääntöisesti lähiopetuksessa, sillä se mahdollistaa uusien opiskelijoiden tutustumisen, ja pidemmän aikaa opiskelleetkin pääsevät kokemaan kuulumista opiskeluyhteisöön. Itse ajattelen, että etäopetuksen suurimpia haasteita on opetuksen järjestäminen niin, ettei opiskelija koe jäävänsä yksin. Käytännön ammattilaiseksi on vaikea oppia yksin ja vailla kokemusta ammattilaiseksi kasvamisesta yhdessä toisten kanssa.
Ammatillisessa koulutuksessa on jouduttu etäopetuksen ohella pohtimaan tapoja toteuttaa työssäoppimista etänä. Arvelen etteivät koulutuksen järjestäjät välty tältä pohdinnalta myöskään tulevaisuudessa. Laaja etätyösuositus on edelleen voimassa. Työpaikoilla vasta mietitään, missä ympäristöissä työtä tulevaisuudessa halutaan ja on tarkoituksenmukaista tehdä. Käsitys tiettyyn paikkaan sidotusta työstä muuttuu. Tämä muutos on tärkeää tunnistaa myös ammatillisessa koulutuksessa.
Digitalisaatio muuttaa koko työelämää ja yhteiskuntaa, eikä koulutus jää tästä muutoksesta osattomaksi. Ammatillisessa opetuksessa on jo pitempään kehitetty ja hyödynnetty esimerkiksi simulaatioita ja robotiikkaa opetuksessa. Työssäoppimista tukemaan oli jo ennen koronaa kehitetty erilaisia digitaalisuuteen perustuvia työkaluja ja toimintatapoja. Oppimisanalytiikan hyödyntäminen tuo uudenlaisia työkaluja tunnistaa ja vastata yksilöllisiin tuen tarpeisiin. Digitalisaation mahdollisuuksien laajamittainen hyödyntäminen vie parhaimmillaan ammatillisen koulutuksen laatua eteenpäin.
Koulutuksen saavutettavuuden ja resurssien näkökulmasta etäopetus tarjoaa myös paljon mahdollisuuksia. Sitran tilaama ja MDI:n toteuttama Mille väestölle? -selvitys ennakoi väestönmuutoksen vaikutuksia koulutuksen näkökulmasta. Syntyvyyden laskun ohella kaupungistuminen ja muuttoliike tulevat vaikuttamaan merkittävästi mm. ammatillisen koulutuksen tarpeen eri puolella maata. Erilaiset etäopetusta hyödyntävät mallit voivat turvata koulutuksen monipuolista saatavuutta harvaan asutuilla alueilla ja juuri siellä, missä ammatillista koulutusta kulloinkin tarvitaan.
Työelämän jatkuva muutos haastaa ammatillisen koulutuksen reagoimaan nopeasti muuttuviin olosuhteisiin ja ennakoimaan tulevia tarpeita. Ammatillisen koulutuksen tärkeimpiä työkaluja muutoksessa ovat ammatillisen pedagogiikan vahvistaminen ja yhteistyö työelämän toimijoiden kanssa.
STTK:n koulutuksen ja osaamisen asiantuntija Riina Nousiainen työn ulkopuolella: viihdyn vapaa-ajallani lenkkipolulla koiran kanssa ja innostun hyvistä kirjoista ja uuden oppimisesta.
Riina Nousiainen
osaamisen ja koulutuksen asiantuntija, STTK
Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry
Eteläranta 10
00130 Helsinki