16.06.2015
Meille vakuutetaan, että taloudellisesti olemme eläneet yli kylkiemme ja nyt asiat on laitettava ojennukseen. Korjausliike on meille jokaiselle päivän selvä asia jo kotoa: Jos pörssissä ei riitä rahat, niin talous on laitettava kuntoon ja suu säkkiä myöten. Montako kertaa olemme julkisessa keskustelussa kuulleet ratkaisujen olevan kipeitä?
Yksi yhteiskunnallisesti merkittävä kokonaisuus, josta huolestuttavan vähän puhutaan julkisuudessa, kun leikkausten kohdentumista muutoin äänekkäästi vastustetaan, on ammatillinen koulutus. Lähinnä vain ammatillisen koulutuksen toimijat ja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ovat nostaneet teemaa tulevaisuudesta huolestuneena esille. Ammatillisen koulutuksen osalta suunnitelmat johtavat valtakunnallisesti keskimäärin reilun viidenneksen pysyvään leikkaukseen nopealla aikataulla. Se on temppu, joka ei tule selätetyksi ihmettelemällä.
Ammatillinen koulutus on elänyt voimakkaan kehittymisen aikaa läpi vuosikymmenien. Koulutusta on uudistettu ja modernisoitu. Järjestäjäkenttää on kehitetty ja opetussuunnitelmien uudistaminen on poikkeuksellisen vilkasta. Ammatillisen koulutuksen rooliin kuuluu luonnollisena ja oleellisena osana jatkuva kehittyminen, työelämän olevien ja tulevien tarpeiden huomioiminen. Suunnittelua ja toimintaa tehdään koko ajan tiivistyvässä yhteistyössä yritysten kanssa. Muutos on ollut jatkuvaa. Niin kuin tämä ei riittäisi, on nyt näköpiirissä - vuosisadan muutos.
Ammatillisen koulutuksen roolia yhteiskunnassa ei aina oikein hahmoteta. Juu, ammattiin sieltä valmistuu erilaisilta aloilta, sanotaan. Mutta ei ehkä mielletä, että tämähän on ainutlaatuinen ja oleellinen osa koko hyvinvointiyhteiskuntaamme. Ensinnäkin 80 % työssä olevista noin keskimäärin on taustaltaan ammatillista väylää työelämään tulleita. Merkittävä määrä käsipareja yhteiskuntamme rattaissa. Toisekseen tämä koulutustaso huolehtii peruskoulun jälkeen siitä heikoimmastakin yksilöstä saattaen häntä työelämän ja elämän pelisääntöihin kiinni. Toisaalta samaan aikaan valmennetaan huippuyritysjohtajia kehittymään edelleen johtamisessaan. Väittäisin, että repertuaari on laaja, eikä vastaavaa roolia ja vastuuta kantavaa muuta organisaatiota oikeastaan ole olemassakaan. Kolmanneksi ammatillinen koulutus on osa alueiden ja yritysten kehittymistä ja elinvoimaa. Luonnehtisin, että ammatillinen koulutus on keskeinen osa alueiden elinvoimapolitiikkaa osuen elinkeino-, koulutus-, työvoima- ja sosiaalipolitiikan alueille.
On eletty voiman ja vahvuuden aikaa elinvoimaa rakentaen. Rohkeilla – ja päivän sanaa lainatakseni myös kipeillä - ratkaisuilla sitä eletään tästä eteenpäinkin. Kannetaan yhdessä vastuuta alueemme nuorista ja aikuisista oppijoista. Ammatillisen koulutuksen toimintakyky tarvitsee yhteistyötä ja yhteisiä ponnisteluja. Otetaan ammatillinen osaaminen keskiöön ja huolehditaan sen hyvästä tulevaisuudesta - nyt.
Kirjoitus on julkaistu Pohjolan Sanomissa 16.6.2015
Virpi Lilja
Kuntayhtymän johtaja, rehtori, Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia
Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry
Eteläranta 10
00130 Helsinki