06.10.2020
Tekniikan ammatillisen koulutuksen vetovoima - erityisesti kone- ja tuotantotekniikan alalla - on ollut jo vuosikymmenen murheenkryyni. Alan yritykset ja koulutuksen järjestäjät ovat seuranneet huolestuneina hakijamäärien trendejä ja valmistuvien määriä. Mistä löytää alasta innostuneita opiskelijoita ja mistä rekrytoida työelämään osaavia ammattilaisia, kun opintopaikat eivät täyty? Tämän kysymyksen ratkaisemiseksi on toteutettu lukuisia EU:n rakennerahastohankkeita, keskitetty resursseja sekä varmasti hankittu harmaita hiuksia. Ponnisteluista huolimatta vetovoimahaaste on pysynyt.
Vetovoimaongelma on työelämän ja oppilaitosten yhteinen. Siten myös toimet haasteen taklaamiseksi tulee tehdä yhdessä. Alueelliset ammatillisen koulutuksen hakijatilastot ovat osoittaneet, että vaikuttavimmat vetovoimatoimet tehdään aina maakunnissa kumppanuusyhteistyönä. Mikään valtakunnallinen tiedotuskampanja tai hanke ei tule todennäköisesti ylittämään koulutuksen järjestäjän ja työelämän yhdessä järjestämien paikallisten tapahtumien ja vierailujen vaikuttavuutta. Esimerkiksi vuosittaisen Teknologiatiistain yhteisponnistelut näkyvät selvästi tämän kevään oppilaitoskohtaisissa hakijaluvuissa. Hyviä uutisia kone- ja tuotantotekniikan hakijamääristä on kantautunut esimerkiksi Keski-Uudeltamaalta, Pirkanmaalta ja Varsinais-Suomesta.
Uranvaihtoa tai ammattia harkitseva nuori kaipaa konkreettisia viestejä siitä, että ammatin opiskelu toteutuu hyvien tyyppien kanssa mielekkäissä puitteissa ja työllistyminen on mahdollista valmistumisen jälkeen. Tärkeää on myös viestiä, että suhdanteista huolimatta tarvitsemme ammattiosaajia ja tuoreena ammattilaisena on mahdollista rakentaa itsensä näköistä elämää. Suomen koulutusjärjestelmä ei sisällä pussinperiä ja ammatillinen koulutus antaa erinomaisen pohjan jatkaa myös akateemiselle uralle. Koulutuksen järjestäjien oppimisympäristöjen, yritysten nuorten ammattilaisten uratarinoiden ja vertaisten näkeminen tarjoavat juuri näitä konkreettisia kokemuksia ja viestejä.
Hyviä vetovoimatuloksia on myös saatu MyTech-lähettiläs yhteistyön avulla. MyTech lähettiläs -konseptissa esimerkiksi metallialaa opiskeleva nuori jalkautuu kertomaan peruskoulujen opinto-ohjauksen tunnille oman tarinansa. Tarinassa hän kertoo polustaan ammatillisiin opintoihin, opiskelustaan, työelämäjaksoistaan ja tulevaisuuden työllistymisen unelmistaan. Teknologiateollisuus ry. tarjoaa lähettiläille viestintäkoulutuksen sekä tukimateriaalin, jota hän voin tarinansa kertomisessa hyödyntää. Idea on yksinkertainen – nuori kertoo asioita omin sanoin muille nuorille.
Iso osa vetovoimatyöhön liittyvään pohdintaan kilpistyy kysymykseen: Miten saada alan viesti läpi siitä, että juuri meidän alaa kannattaa yhä epävarmemmassa maailmassa opiskella ja että meillä on myös tulevaisuudessa työpaikkoja? Viesti menee läpi parhaiten puhumalla kohderyhmille heidän omalla tavallaan sekä näyttämällä todellisia mahdollisuuksia työelämästä. MyTech-lähettiläät tekevät juuri tätä äärimmäisen tärkeää viestintätyötä.
Milka Kortet
johtava asiantuntija, Palta
Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry
Eteläranta 10
00130 Helsinki