Ammatillinen koulutus valmistautuu syksyyn

03.08.2020

Kevään pitkän etäopintopainotteisen jakson jälkeen ammatillisen koulutuksen järjestäjät haluavat varmistaa paluun monipuoliseen opiskeluun. Koronakevät vähensi selkeästi monien opiskelijoiden mahdollisuuksia riittäviin käytännön ammattiopintoihin. Koulutus- ja oppisopimukset ovat monilla aloilla vähentyneet ja oppilaitoksissa tapahtuva käytännön opetuskin loppui lähes kokonaan.

Etäopetukseen siirryttiin keväällä nopeasti ja se onnistuikin tilanteeseen nähden hyvin. Kriisi pakotti nopeaan pedagogiseen digiloikkaan, josta on saatu paljon hyviä kokemuksia ja pysyviä käytäntöjä. Hyvä ammattiin oppiminen vaatii kuitenkin monipuolista pedagogiikka ja vaihtelevia oppimisympäristöjä. Syksyllä on pyrittävä kaikin keinon varmistamaan, ettei oppilaitoksia tarvitse sulkea uudelleen.

Heinäkuun lopussa opetus- ja kulttuuriministeriö kysyi AMKE:lta, mihin toimiin ammatillisen koulutuksen järjestäjät ovat ryhtyneet koronatartuntojen ja taudin leviämisen ehkäisemiseksi. Teimme pikakyselyn koulutuksenjärjestäjille tilanteesta ja kesälomakaudesta huolimatta saimme puolessatoista vuorokaudessa lähes 40 prosentilta jäsenistämme vastauksen kyselyyn. Tämä kertoo hyvin siitä, kuinka joustavia ja nopeasti eri tilanteisiin reagoivia ammatillisen koulutuksen järjestäjät ovat. Ammatillinen koulutus toimii myös kesällä.

Ammatillisen koulutuksen järjestäjät ovat valmistautuneet hyvin syyskauden aloittamiseen. Opiskelijoille on laadittu ohjeistukset opintojen aloittamisesta ja toiminnasta koronavirukselta suojautumiseksi. Myös henkilöstö on saanut ohjeet ja erilaisin toiminnallisin järjestelyin pyritään ennaltaehkäisemään koronanvirukseen sairastumiset. 

Koulutuksen järjestäjät ilmoittavat noudattavansa viranomaisten, kuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ohjeistuksia. Huolestuttavaa kuitenkin on se, että useilta oppilaitoksilta puuttuvat johdon strategiset ja toiminnalliset ohjeet siihen tilanteeseen, että koronaviruksen toinen aalto tulee ja tuo mukanaan tautitapauksia ja tautiepäilyjä henkilökunnan tai opiskelijoiden keskuudessa. Tarvitaan ohjeet taudin leviämisen ehkäisyyn. Lisäksi on tärkeä ohjeistaa toiminnan jatkuvuuden turvaaminen oppilaitosjohdon tai osan henkilöstöstä sairastuessa.

Ammatillinen koulutus ja koko koulutusjärjestelmä tarvitsee pikaisesti helposti sovellettavat yleisohjeet, joilla varmistetaan koulutusjärjestelmän toiminta mahdollisen koronaepidemian toisen aallon iskiessä yhteiskuntaamme. Valtiovalta on oikeassa todetessaan, että oppilaitosten toinen sulkeminen on uhka monen opiskelijan oppimiselle ja erityisesti nuorten sosiaaliselle kehitykselle. Turvataan yhdessä oppimisen mahdollisuudet.

Kirjoittaja

Veli-Matti Lamppu
Toimitusjohtaja, AMKE ry / AMKE Oy

Lamppu Veli-Matti

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Eteläranta 10
00130 Helsinki

toimisto@amke.fi